Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Kankaasta solmituista palloista ja lasinsirpalein päällystetyistä muureista

Lisätty 05.04.2016

"Olen käynyt Tansanialaisessa vuoristokylässä, jossa ei vielä tuolloin ollut sähköä. Ihmiset elivät omavaraisesti. Jos he eivät itse viljelleet riisiä, he saivat sitä naapurilta. Jos he kasvattivat bataattia, he antoivat sitä niille kyläläisille, jotka kasvattivat perunaa."
- Riikka Palander

”Onko siellä köyhää”, kysytään minulta usein, kun kerron matkustaneeni ja viettäneeni pitkiä aikoja Tansaniassa. En tarkalleen ottaen tiedä, mitä vastata. Se riippuu siitä, mitä köyhyydellä tarkoitetaan.

 

Köyhyys jaetaan tavallisesti absoluuttiseen ja suhteellisen köyhyyteen. Absoluuttisella köyhyydellä tarkoitetaan tilaa, jossa ravinnon, vaatetuksen ja asumisen vähimmäisedellytykset eivät tule täytetyksi. Maailmanpankin määritelmän mukaan absoluuttinen köyhyys tarkoittaa elämistä alle 1,25 dollarilla päivässä. Absoluuttinen köyhyys on tyypillisintä kehitysmaissa. Suhteellinen köyhyys tarkoittaa yksilön tai ryhmän selkeää huono-osaisuutta keskimääräiseen elintasoon verrattuna.

 

YK:n tilastojen mukaan yli kaksi kolmasosaa tansanialaisista elää alle 1,25 dollarilla päivässä. Suurin osa Tansanian köyhistä elää maaseudulla. Elanto saadaan pienviljelystä ja karjataloudesta. Talouskasvusta huolimatta Tansanian köyhyys ei ole viime vuosina vähentynyt.

 

         

 Olen käynyt Tansanialaisessa vuoristokylässä, jossa ei vielä tuolloin ollut sähköä. Ihmiset elivät omavaraisesti. Jos he eivät itse viljelleet riisiä, he saivat sitä naapurilta. Jos he kasvattivat bataattia, he antoivat sitä niille kyläläisille, jotka kasvattivat perunaa. Kylässä oli pieni tori, jossa myytiin vihanneksia ja hedelmiä, mutta muuten kulutus oli kovin vähäistä. Joitakin vuosia sitten ainoastaan parilla kyläläisellä oli kännykkä. Sitä ladattiin aurinkokennolla. Nyt korkealla vuoristossa sijaitsevaan kylään on vedetty sähköt. Sittemmin en ole vieraillut kylässä, mutta voin kuvitella kaiken muuttuneen. Rahaa tarvitaan sähkölaskun maksamiseen. Rahaa tienatakseen pitää mennä kaupunkiin myymään hedelmiä, riisiä ja vihanneksia tai banaaninlehdistä punottuja koreja – ja se maksaa. Vähitellen kaupungissa yleiset televisiot, puhelimet, kodinkoneet ja muu elektroniikka rantautuvat vuoristokylään. Kulttuuri muuttuu. Kylä alkaa tuntua olevan syrjässä kaikesta ja nuoret muuttavat mieluummin kaupunkiin, sinne, missä kaikki on lähellä.

 

           


Olen Tansaniassa matkustaessani tavannut ihmisiä, jotka eivät omista juuri mitään. Talossa ei ole ovea, vain tuulessa lepattava puuvillaverho, joka suojaa ohikulkijoiden katseilta. Varastettavaa ei ole. Toisaalta olen nähnyt pihoja, joita ympäröivät kolmemetriset, lasinsirpaleilla päällystetyt betonimuurit. Mitä enemmän omaisuutta, sen paksummat muurit, ja sitä eristäytyneempää on elämä muurien takana. Ihmiset suojautuvat toisiltaan. Naapurit eivät pistäydy käymän ohikulkumatkalla. Yhteisöllisyys katoaa. Kuka tahansa on potentiaalinen varas.

 

 

Olen nähnyt lasten silmittömän riemun yhdestä kankaasta solmitusta pallosta tai tikulla pyöritettävästä pyöränrenkaasta. Olenko nähnyt köyhyyttä? Olen tavannut ihmisiä, joilla on valtavasti ruokaa ympärillään: hedelmiä, joille ei meidän kielessämme ole nimeä, vihanneksia, riisiä, juureksia, mausteita. Olen nähnyt lasten kyllästyksiin saakka poimivan tielle pudonneita mangoja ja leikkivän niillä. Olen kohdannut ihmisiä, jotka kuluttavat tuskin lainkaan. En väitä, ettei Tansaniassa olisi köyhyyttä. Silti joskus minusta tuntuu, että eläminen vuoristokylässä alle 1,25 dollarilla päivässä on suurempi ongelma markkinataloudelle kuin paikallisille itselleen. Jos minun jotakin pitää vastata, sanoisin, että olen tavannut ihmisiä, jotka tulevat toimeen hyvin vähällä – ihmisiä, jotka tyytyvät siihen, mikä ei meille enää riittäisi.

 

Riikka Palander

 

Lähteet

http://www.eapn.fi/eapn-fin/

http://www.global.finland.fi/public/default.aspx?nodeid=34300&contentlan=1&culture=fi-FI