Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Suvaitsevaisuus on pahe?

Lisätty 23.02.2016

"Sananvapauteen vedoten voi sanoa ja kirjoittaa mitä vain. Vapauteen kuuluu myös vastuu – onko vastuu vain lukijalla tai kuulijalla? Eettinen perusta taiteessa, tieteessä ja journalismissa luo perustaa myös demokratialle."
- Pirjo Roponen-Lunnas

Ensimmäinen blogikirjoitukseni olisi voinut olla positiivisempi, mutta kirjoitan sittenkin siitä, mitä mielessäni liikkuu. - Ahdistaa, monia muitakin kuin minua. Henkinen ilmapiiri, ja miten se näkyy politiikassa, tiedotusvälineissä, iltapäivälehtien otsikoissa, somesta puhumattakaan.

 

Jos suvaitsevaisuus on pahe, onko suvaitsemattomuus hyve? Outo kokemus oli osallistuminen rasismia käsittelevään tapahtumaan Oulussa – kohtaamispaikalla oli myös kaksi äärioikeistolaiseksi tiedettyä nuorta miestä pälyilevine katseineen varustettuna pesämallomailan tapaisella kepillä. Mihin olemme menossa?

Kriisikapitalismi, vaihtoehdoton politiikka, jonka ainoa merkitys on talouskasvussa ja kilpailussa, tuottaa yhä suuremman joukon häviäjiä, tarpeettomaksi itsensä kokevia ihmisiä. Ahdistus ja voimattomuus tuottavat paitsi apatiaa ja masennusta, myös aggressioita. Väkivalta on mykkää valtaa, voimattomuuden ilmentymä.

Demokratian edellytys on, että pystyy näkemään omaa napaansa laajemmalle ja pystyy näkemään oman toimintansa seuraukset. Mitä tapahtuu, jos hylätään tieto, pyrkimys tietoon ja sivistyksen arvostus? Tai kysyminen, kyseenalaistaminen ja vaihtoehtojen pohdinta? Tieto voi olla myös vallan väline, kyseenalaistamattomana jopa vaarallinen. Poliittinen kokemattomuus ja populistinen toiminta näkyvät eri tavoin demokratian väheksymisenä ja halveksumisena, myös valtiosäännön, perustuslain ja kansainvälisten säännösten väheksymisenä ja halveksimisena. Autoritaarisuus valtaa tilaa demokratialta.

Ajattelu on ankaraa työtä; sivistys on merkinnyt pyrkimystä nähdä laajemmin asioita, hahmottaa syitä ja seurauksia: samalla oppia historiasta. Tärkeä osa sivistystä on ”sydämen sivistys”, kyky empatiaan – nähdä toiminnan eettiset ja moraaliset arvot ja velvoitteet.

Sananvapauteen vedoten voi sanoa ja kirjoittaa mitä vain. Vapauteen kuuluu myös vastuu – onko vastuu vain lukijalla tai kuulijalla? Eettinen perusta taiteessa, tieteessä ja journalismissa luo perustaa myös demokratialle.

Oulussa joulukuussa 2015 järjestettyjen Kulttuurintutkimuksen päivien luennoitsija kertoi tieteen tekijöihin ja heidän perheenjäseniinsä kohdistetuista uhkailuista ja panettelusta. ”Tiedän missä asut! ” voi olla tehokas keino hiljentämisen keino.

Ajatus katupartioiden tuomasta ”turvasta” kauhistuttaa. Voiman tuntoa ja uhoa edustavien jengien ulkoinen olemus herättää jo sinänsä pelkoa (jota ilmeisesti halutaankin levittää). Jussi Halla-aho toivoi vuonna 2008, että kun ”raiskaukset lisääntyvät joka tapauksessa, raiskatuksi tulisivat oikeat ihmiset eli vihervasemmistolaiset maailmanparantajat ja heidän äänestäjänsä”.

Mitä on tapahtunut diktatuureissa? Millainen tapahtumien ketju on vainojen ja hiljentämisen taustalla? Mitä saa sanoa – sananvapauden nimissä? Kenelle on edullista kriittisten äänten hiljentäminen? Suvakit ja äärioikeisto ovat ikään kuin ääripäitä – kunnon kansalainen on hiljaa siinä välissä.

Ei ole kauaakaan siitä, kun kuulin demokratian kysymyksiä tutkivan professorin (jonka nimeä en muista) arvion, että kun taloudellinen kasvu köhii, demokratian kaventamiselle tulee paineita. Saman aamukahvin aikana uutisissa kerrottiin maailman varallisuuden yhä epätasaisemmasta jaosta. Mielestäni tärkeä kysymys onkin, miten nämä kaksi asiaa kietoutuvat toisiinsa?

Eettiset kysymykset ovat yhä tärkeämpiä: jos dialogi on ylipäätään mahdollista, sen kehittämisessä riittää työsarkaa niin taiteen tekijöille, tutkijoille kuin journalisteillekin. Sekä ennen kaikkea arjen sankareille, jotka luovat rauhanomaista tulevaisuutta arkisissa kohtaamisissa. Suvaitsevaisuudessa on kyse laajemmasta ymmärtämisestä, ei kaiken pahan hyväksymisestä.

 

Pirjo Roponen-Lunnas