Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Siilo-kanava on julkaistu

Lisätty 12.11.2019

 MENE SIILO-KANAVALLE KLIKKAAMALLA KUVAA

 

Kulttuurivoimalan ylläpitämä Siilo-kanava on julkaistu. Kanava pitää sisällään ohjelmia sekä video- että äänitemuodossa. Kanavalla tuotetaan lisää ohjelmia jatkuvasti ja niitä julkaistaan aktiivisesti. Siilo-kanava toimii osoitteessa siilokanava.fi.  

Siilo-kanava on media, jonka tavoitteena on saada Sinun äänesi kuuluviin. Kanava on asiallista asioiden käsittelyä. Haluamme nostaa esiin asioita, jotka eivät näy valtamediassa eivätkä saa asiallista käsittelyä sosiaalisessa mediassa. Me haluamme tosipohjaista asioiden käsittelyä.

Toivomme, että mahdollisimman moni osallistuu ohjelmiemme tekemiseen. Puoleemme voi kääntyä ohjelmaideoiden ja valmiiden ohjelmien kanssa. Ideat haluamme toteuttaa yhteistyössä Sinun tai ryhmäsi kanssa. 

Siilo-kanavalta on mahdollisuus saada tukea idean toteuttamiseksi, välineistöä, studioaikaa ja apua ohjelman koostamiseksi. Ohjelmat julkaistaan Siilo-kanavan julkaisualustoilla ja ne on jaettavissa internetissä tekijänoikeuslainsäädännön mukaisesti.