Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

En ollut juttutuulella

Lisätty 07.04.2021

Lapsen päivä on täynnä erilaisia kriisejä. Kun lapsia on viisi, kriisien määrä moninkertaistuu. Niitä riittää aamuvarhaisesta iltamyöhään.

 
Anni Ketola

Haparoin puhelimen käteeni. 5.59 näyttää kello. Kellonsoittoon on 11 minuuttia aikaa. Sama nousta ylös, vaikka väsymys polttaa silmiä. Kolmevuotias kuopus heräili kymmenen minuutin välein itkemään yön pikkutunneille saakka. Mittasimme kuumeen, annoimme särkylääkkeen. Huuto jatkui, ja syy tähän jäi ikuiseksi mysteeriksi. Seitsemänvuotias ekaluokkalainen puolestaan heräsi 4.30 parkumaan, ettei hänelle luettu iltasatua. Ei auttanut kuin ottaa kirja esiin, ettei koko porukka herää. Parin sivun jälkeen tyttö sammui uudelleen, itse torkuin koiranunta reilun tunnin.

 

Saan juuri kaadettua kahvin kuppiin, kun viisivuotias huutaa sängystään "Äiti! Tule kantamaan!" Kannan vielä unesta lämpimän tytön keittiöön ja laitan hänelle aamupalan. Oma kahvini on jo ehtinyt jäähtyä, joten lämmitän sen mikrossa. Kello seitsemän heräävät neljäsluokkalainen esikoinen ja ekaluokkalainen. Yhtä aikaa herääminen tarkoittaa kriisiä: seitsemänvuotias haluaa aloittaa päivän hämärässä ilman valoja ja 10-vuotiaan mielestä valojen on ehdottomasti oltava päällä. Vuorotellen toinen käy sammuttamassa lampun ja toinen laittamassa valon päälle. Toki huudon kera. 7.20 on herätettävä yön itkenyt kuopus ja kahdeksanvuotias tokaluokkalainen. Kummatkin ovat kiukkuisia herätyksestä. Tokaluokkalainen ei kuulemma jaksa millään itse pukea. Äiti ei kelpaa pukijaksi, joten mieheni saa tämän kunniatehtävän. Kun vaatteet on saatu päälle, jumittuu poika sohvalle. Hoputan häntä, ei ole enää pitkä aika siihen, että pitää lähteä kouluun. Lasta ärsyttää kiirehtimiseni ja liimautuu entistä tiiviimmin kiinni sohvaan. Kolmevuotias neiti ei puolestaan hyväksy ollenkaan valitsemiani vaatteita. Kaivamme mieluisat esille. Alan pukea tyttöä, mutta tämä ei kelpaa, vaan lapsi haluaa pukea itse. Katson tuskastuneena kelloa. Ekaluokkalaisen tukka on pörrössä kuin peikolla, mutta kun lähestyn häntä hiusharjan kanssa, hän pakenee piiloon peiton alle.

 

Jotta koululaiset ehtivät puoli yhdeksäksi koululle, on lähdettävä matkaan viimeistään 8.10. Kello on jo sen verran, ja tokaluokkalainen pukee kuin hidastettuna ulkovaatteita päällensä. Hän ei haluaisi laittaa päällensä toppahousuja.Edelleen hoputtamiseni ärsyttää poikaa. Minä lähden viemään pikkutyttöjä päiväkotiin. Matkan kuljemme rattailla. Syntyy riita. Tietenkin. Kumpikin haluaa istua samalla paikalla. Jotenkin saan maaniteltua tytöt kyytiin, kun lupaan, että paluumatkalla vaihdetaan paikkoja. Viisivuotiasta kiukuttaa, kun en anna hänelle kännykkää. Ei auta, että sanon käsien paleltuvan ilman hanskoja. On kuunneltava jankkausta ja kiukuttelua koko matkan ajan. Vieressä istuva pikkusisko lyö pökköä pesään ja ärsyttää siskoaan tökkimällä tätä poskeen.

 

Saavumme päiväkodin pihaan. Kumpikaan tytöistä ei halua kävellä sisälle. Ei auta kuin kantaa molemmat. Vasempaan kainaloon viisivuotias ja oikeaan kolmevuotias. Eteisessä tulee riita siitä, kumpi riisutaan ensin (kumpikin osaisi tämän taidon itse). Teen kompromissin ja riisun tytöt vuorotellen. Ensin kengät. Sitten hanskat. Sitten pipot ja niin edelleen. Vessassa kinastellaan siitä, kumman kädet pestään ensin. Lavuaareja on kolme, mutta kumpikin haluaa käyttää samaa vesihanaa. On lähdön aika. Kolmevuotias lähtee touhukkaana leikkimään, mutta viisivuotiasta ei huvita ja tekee asian hyvin selvästi. Lastentarhanopettaja tulee apuun ja ottaa syliinsä huutavan ja rimpuilevan tytön. Huokaisen syvään, kun suljen perässäni päiväkodin oven. Kuuden tunnin rauha ilman riitoja ja kriisejä.

 

Kolmelta palaan päiväkodille hakemaan lapsia. Opettaja kertoo viisivuotiaan saaneen aamupäivällä ulos lähtiessä kunnon raivokohtauksen, ja pukemiseen oli kulunut 40 minuuttia. Syytä ei oltu saatu selville eikä tyttö suostu kertomaan minullekaan, mikä sai hänet noin kovin suuttumaan. Vasta illalla hän avautuu ja kertoo, mikä oli pielessä: hanskat olivat kuulemma väärät. Totta. Hanskat olivat toiset kuin yleensä, sillä yleensä käytössä olevat olivat eilisen leikeistä vielä kosteat. Kysyn lapselta, miksi hän ei kertonut syytä opettajalle päiväkodissa. "En ollut juttutuulella", saan vastaukseksi. Kun kerron seuraavana päivänä asiasta päiväkodilla, opettaja toteaa, ettei totta tosiaan neiti ollut juttutuulella.

 

On iltaruoan aika. Viisivuotias olisi halunnut spagetin sijaan nuudelia, esikoisen lautasella on liikaa jauhelihakastiketta ja kahdeksanvuotiaan lautaselle olen laittanut ketsupin väärään kohtaan. Lisäksi kahdeksanvuotiaan mielestä seitsemänvuotias pikkusisko katsoo häntä väärällä tavalla. Kuopus selviää ruokailusta ilman kriisejä. Tai ainakin melkein. Hänen mielestään pitäisi saada suklaata jälkiruoaksi, mutta minä olen eri mieltä.

 

Seuraavaksi tapellaan televisioruudusta. Viisivuotias haluaisi katsoa Pikku Kakkosen ja esikoinen puolestaan haluaisi pelata pleikkarilla. Viisivuotiasta ei auta se, että makuuhuoneessakin on televisio. Hän haluaisi katsoa ohjelman juuri olohuoneen televisiosta.

 

Kello tulee seitsemän, ja jälleen on aika kinastella olohuoneen kattovalosta. Tällä kertaa niin päin, että esikoinen haluaa sammuttaa valon ja ekaluokkalainen pitää valon päällä. Hän ei kuulemma näe piirtää pimeässä. Omaan huoneeseen meneminen on luonnollisesti poissuljettu vaihtoehto.

 

On iltapalan aika. Teen syötävät liukuhihnatyönä. Täysin nappiin ei mene tämäkään, vaan olen laittanut viisivuotiaalle kaakaon aivan väärään kuppiin.

 

Iltapalan jälkeen on aika lukea iltasadut. Tokaluokkalaisen mielestä olisi vielä aika pelata pelikonsolilla. Minun on tarkoitus lukea kahdelle pienimmälle, mutta seitsemänvuotias itkee, ettei äiti rakasta häntä yhtä paljon kuin pikkutyttöjä, kun en lue myös hänelle. Sydämeni heltyy, ja luen myös hänelle. Rauhallisesti lukemiset eivät luonnollisestikaan mene, vaan käy joku lapsista terrorisoimalla eri tavoin sisaren lukuhetkeä. Hyppimässä sängyllä, kailottamalla kovalla äänellä.

 

Sitten sammutetaan valot. Viisivuotias haluaa pitää päällä kirkkaan lukuvalon. Minun mielestäni aivan liian kirkkaan. Viisivuotias voittaa tämän kamppailun. Hiljaista ei kuitenkaan tule vielä pitkään aikaan. Kolmevuotias on nukkunut niin hyvät päiväunet valvotun yön jälkeen, ettei hänen mielestään ole vielä yöunien aika.

 

Hanskat, jotka olisivat pitäneet olla käsissä (Anni Ketola)

 

 

 

- Anni Ketola