Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Maahanmuuttajana Virossa

Lisätty 04.01.2019

Oltiinpa missä maassa tahansa, ehkä kaikkein tärkeintä maahanmuuttajan viihtymisen kannalta on kontaktit paikallisten asukkaiden kanssa.

Pirjo Roponen-Lunnas

Tere!  Viiden kilometrin kauppamatkalla tulee vastaan pieniä koululaisia sekä enimmäkseen polkupyöräileviä vanhempia naisia. Kauppamatkalla ei tosin kovin montaa ihmistä tule vastaan mutta tuntemattomien tervehtiminen ilahduttaa, siinä tulee ”nähdyksi”. Kuulut tähän maisemaan ja yhteisöön? Voin kuvitella, että myös Oulun Meri-Toppilassa  tervehtiminen lisää naapuruuden, tuttuuden ja hyväksytyksi tulemisen tunnetta.  

Tärkeää, jollei jopa tärkeintä, viihtymisen kannalta on kontaktit paikallisten asukkaiden kanssa. Sosiaaliset verkostot merkitsevät, että saatavissa on  aina neuvontaa ja avunantoa. Paikalliset käytännöt, sähkösopimukset, rekisteröityminen paikalliseksi asukkaaksi jne. eivät alkuvaiheessa onnistuneet olemattomalla viron kielen taidolla. Kierrätys toimii: ystävämme pääsi eroon vanhoista kirjahyllyistään ja vanhoista ikkunoista on tulossa kasvihuone.  Ystävistämme on ollut suuri apu Muhulle asettuessamme – ehkäpä ilman heitä emme olisi tänne jääneetkään.

Muhu on kesäisin vilkas turistisaari, kaupassa meinaa tulla ahtaan paikan kammo, kun kiireiset matkailijat täyttävät paikallisen kaupan ja tukkivat sen käytävät. Kesää vasten syksy ja talvi merkitseekin rauhaisampaa aikaa, karhunpesään ja talviunille painumista. Puutarha lepää, uinuu odottaen lunta ja kevättä. Luonto näyttää pysähtyneeltä. Viduse pidamine on vanha Muhun murteen ilmaisu hämärän hetkestä, jolloin vielä näki tehdä jotain ennen pimeän tuloa. Naiset tekivät käsitöitä, miehen polttelivat piippua ja tekivät omia puhdetöitään.

Suomensukuisen viron kielen oppiminen käy harrastuksesta, sanojen alkujuurien pohtiminen lisää kiinnostusta etymologiaan. Viron kielen oppiminen on ihmettelyä ja sanojen makustelua, sanojen juurisyiden pohtimista. Vironkieliset lehdet ja kirjallisuuden lukeminen on kuitenkin raskasta, kun sisältö jää usein arvausten varaan. Miten paljon helpompaa onkaan tarttua suomenkieliseen lehteen, artikkeliin tai kirjaan. Elämä pysyy ymmärrettävänä, kun on oma kieli, oma ja ymmärrettävä. Kieli on olemisen ulottuvuus ja avaruus.

Viron yhteiskunnalliseen keskusteluun ja politiikkaan ei ole kovin helppoa saada otetta, kun taustatiedot ja historian tuntemus on vähäistä tai pinnallista. Paikalliset ihmiset on mukava kohdata ilman ennakkoasenteita. Suomessa tämä voi olla vaikeampaa, kun ihmisillä on jo valmiit viitekehykset. Historia on täällä kulkenut eri reittejä ja kansallisuusaate elää voimakkaana. Kulttuurin merkitys tuossa tunteessa näyttää keskeiseltä: laulujuhlat kantavat perinteitä, ja teatteri ja elokuva peilaavat nykypäivän eestiläistä mielenmaisemaa. Suomessa kansallisuusaate näyttäytyy helposti sankarihautarivistöinä ja perussuomalaisten aatepohjana. Mieleeni nousee vertauskuva kuluneesta ja kauhtuneesta ulkotakista.  Suomi näyttäytyy eniten arkisena ruisleivän kaipauksena, täkäläinen ruisleipä on aina makeaa.

Yhteyttä Suomeen pitää yllä YLEn uutiset ja Areenan lähetykset. Lautasantennit lähiöiden parvekkeilla ovat napanuora maahanmuuttajien kotimaahan Meri-Toppilassa ja muissa lähiöissä. Mekin seuraamme enemmän Juha Sipilän edesottamuksia kuin Eestin pääministerin Jüri Rataksen puheenvuoroja. Muistan oululaisten somalien juhlinnan, kun uusi presidentti oli valittu Somaliaan.

Tiedän edustavani Viroon muuttaneena suomalaisena eläkeläisenä maahanmuuttajaeliittiä. Muutto on ollut vapaaehtoista, oman reviirin laajentamista. Voin vierailla Suomessa ja palata Suomeen milloin haluan.
Mitä jos tämä olisi elinikäistä? Jos en voisi palata ja minun olisi pakko sopeutua ja löytää paikkani täkäläisessä yhteiskunnassa?

Pirjo Roponen-Lunnas