Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Tommin blogi

 

Moi. Olen Tommi Viitanen.
Olen kiinnostunut kirjoittamisesta ja kuvataiteesta. Työskentelen Kulttuurivoimalassa työstäen erilaisia tekstejä tänne blogiini. Blogin tarkoitus on avata Kulttuurivoimalan toimintaa yleisölle omasta näkökulmastani kirjoitettuna.

Stan Lee ja eskapismin häilyvä raja

Lisätty 07.12.2018

Stan Lee oli yhdysvaltalainen sarjakuvakäsikirjoittaja ja toimittaja, joka auttoi vuosien saatossa sarjakuvayhtiö Marvel Comicsia nousemaan pienestä kustantamosta viihdeteollisuuden aallon harjalle. Stan teki yhteistyötä muun muassa legendaaristen sarjakuvataiteilijoiden Jack Kirbyn ja Steve Ditkon kanssa ja yhdessä he loivat 60-luvulla useita uusia supersankareita kilpailemaan sarjakuvayhtiö DC Comicsin hahmojen kanssa.

30-luvun lopulta asti DC Comicsin hahmot, kuten Teräsmies ja Batman, alkoivat hallitsemaan sarjakuvamarkkinoita, seikkaillen kuvitteellisissa kaupungeissa ja maailmoissa. Heidät miellettiin ylivoimaisiksi sankareiksi, joita ei pysäyttänyt luodit tai raketit, ja joiden rinnalla tavalliset poliisit ja palomiehet kalpenivat. Tarinoilla ei yleensä tuohon aikaan haettu mitään sen syvällisempää merkitystä, vaan ne oli kirjoitettu helpoksi viihteeksi 30-luvun lama-ajasta pikkuhiljaa toipuville ihmisille. Konsepti oli siis varsin yksinkertainen; lähinnä sankarit vain pistivät pahoja tyyppejä nippuun maireat hymyt kasvoillaan. Stan halusi rikkoa tämän konseptin 60-luvulla asettamalla luomansa hahmot oikeasti olemassa oleviin kaupunkeihin, pääpainotteisesti New Yorkiin, ja keskittymällä enemmän heidän siviilipersooniinsa. Tämä teki hänen luomuksistaan inhimillisempiä; ihmisiä, joilla oli arkisia ongelmia ja heikkouksia, joihin lukijat pystyivät samaistumaan. Hämähäkkimies oli teini-ikäinen ruipelo nörttipoika, jota kiusattiin koulussa, ja joka huolehti vanhasta, heikkokuntoisesta tädistään supersankariuransa ohessa. Ryhmä-X kertoi nuorista mutanteista, joita ihmiskunta syrji ja pelkäsi heidän geeniperimänsä takia. Rautamies oli suuren yhtiön pääjohtaja, joka 70-luvun lopussa paini alkoholiongelman kanssa. Tällaiset konseptit olivat 60-70 -lukujen sarjakuvissa ennenkuulumattomia. Esimerkiksi Hämähäkkimiehen tapauksessa kustantaja Martin Goodman ei uskonut hahmoidean toimivan lainkaan ja Stanin täytyi taivutella häntä pitkään saadakseen luvan julkaista hahmon seikkailuja. Myöhemmin Hämähäkkimiehestä tuli jymymenestys juuri nuoren ikänsä ja henkilökohtaisten, helposti samaistuttavien ongelmiensa takia.

1965 – 2001 Stan Lee piti sarjakuvalehdissään pientä kolumnipalstaa, Stan’s Soapboxia, jossa hän pystyi kommunikoimaan suoraan faniensa kanssa. Hän kirjoitti lehtiin lyhyitä pätkiä tapahtumista sarjakuvien kulissien takana, Marvelin toimituksen kuulumisia, omia mietteitään ja ajatuksiaan. Ihmisoikeudet olivat myös Stanille tärkeitä ja hän kirjoitti muun muassa useamman rasismia käsittelevän kolumnitekstin 60-70 -lukujen taitteessa. Stanin kuoltua 12.11.2018 aloin pitkästä aikaa lukemaan näitä vanhoja mietteitä. Törmäsin tähän ajatuksia herättävään tekstiin, joka on julkaistu vuonna 1970 The Avengers -lehden numerossa 74:

 


”Aina välillä saamme lukijoiltamme kirjeitä, joissa ihmetellään, miksi lehdissämme on niin paljon moralisointia. Nämä lukijat näkevät vaivaa esittääkseen, että sarjakuvien pitäisi olla eskapistista luettavaa, eikä mitään sen enempää. Mutta jotenkin en näe asiaa tältä kantilta. Minusta tuntuu. että tarina ilman viestiä, oli viesti kuinka pienimuotoinen tahansa, on kuin ihminen ilman sielua. Oikeastaan jopa kaikista eskapistisin kirjallisuus – vanhan kansan sadut ja sankarilegendat – sisälsivät moraalisia ja filosofisia näkökantoja. Jokaisella opiskelijakampuksella, missä käyn puhumassa, keskustellaan yhtä paljon sodasta ja rauhasta, siviilioikeuksista ja niin kutsutusta nuorisokapinasta, kuin meidän Marvel-lehdistämme. Kukaan meistä ei elä tyhjiössä. Jokapäiväiset tapahtumat maailmalla koskettavat meitä kaikkia ja nämä tapahtumat vaikuttavat meidän tarinoihimme yhtä lailla kuin ne vaikuttavat elämiimme. Toki tarinamme voivat olla eskapistisia, mutta vaikka teksti on tarkoitettu huvitteluun, ei se tarkoita, että meidän täytyisi peitellä aivomme, kun luemme sitä!”
-Stan Lee

Mitä oikeastaan on eskapismi ja millainen viihde ei enää olisi eskapismia?

Sanakirja määrittää eskapismin pähkinänkuoressa todellisuudenpakoisuudeksi. Ihminen tahtoo pakoon realistisen maailman stressiä ja ankeutta muun muassa unien, päihteiden, matkustelun tai viihteen kautta. Käsitettä on käytetty ensimmäistä kertaa juuri laman uuvuttamalla 30-luvulla. Todellisuudesta pakeneminen viihteen kautta on tuttua varmasti kaikille. Täydestä eskapismista tulee mieleen Looney Tunes -piirretyt ja vanha kunnon Doom-peli. Nuo 30-luvun lopun DC-sarjakuvat olivat myös eskapismia sanan varsinaisessa merkityksessä. Mutta Stanin kirjoitus saa pohtimaan – missä menee eskapismin raja?

Jos viihde saa sinut miettimään reaalimaailman asioita, onko kyseessä niin sanotusti ”todellinen” eskapismi? Stan ei ikinä tahtonut tehdä sarjakuvistaan mitään opetus- tai sivistysmateriaalia, mutta silti minä ja lukemattomat muut opimme lapsena Hämähäkkimiehen kautta käsittelemään vastuuntuntoa, ja Ryhmä-X opetti, ettei toisia ihmisiä saa syrjiä eikä kiusata heidän ulkonäöllisten tai syntyperäisten eroavaisuuksiensa takia. Nykyajan viihdeteollisuutta ajatellessa teokset, jotka eivät millään tavalla sivuaisi arkielämän hankaluuksia, tuntuvat olevan harvassa.

Vai onko siinä nykypäivän eskapismin ydin? Siinä, ettei eskapismi useinkaan ole enää niin sanotusti ”täydellistä aivot narikkaan -eskapismia”, vaan luodaan vaikkapa televisiosarjaan tilanne, johon kuka tahansa meistä voisi arkielämässä joutua ja asia käsitellään viihteellisestä näkökulmasta. Katsoja voi nauraa tilanteelle ja tämän jälkeen jatkaa elämäänsä hieman kevyemmin mielin. Tai vastakohtaisesti tilanne esitetään niin kauheana, että katsoja voi miettiä, että tähän verrattuna omat asiani eivät olekaan niin huonosti.

Vaikka Stan ei tahtonut sarjakuvistaan opetus- tai sivistysmateriaalia, 70-luvulla median aloittaessa huumeiden vastaisen sotansa painostettiin sarjakuvayhtiöitä tekemään välillä opettavaisiakin tarinoita, lähinnä huumeiden vaaroista. Stan oli sinänsä asiasta samaa mieltä; nuoriin lukijoihin olisi hyvä vaikuttaa positiivisesti, mutta häntä harmitti suunnattomasti se, että tällaiset sarjakuvat toivat opettavaista pointtiaan esille liian vahvasti. Hän ei halunnut sarjakuvien kuulostavan saarnaavilta, ja piti tällaista naamaan hierovaa lähestymistapaa lukijoiden aliarvioimisena. Ja yllättäen lukijat eivät tällaisista tarinoista piitanneetkaan. Eskapismia ei siis saisi kuitenkaan rikkoa viihdeteollisuudessa liiaksi.

Stan opetti minulle sen, miten fiktiota ja tosielämän kipukohtia yhdistelemällä saadaan aikaan loistavaa tarinankerrontaa. Kun kyseessä on viihde, ihmiset eivät pidä siitä, että tosielämän askarruttavia aiheita hierotaan heidän naamaansa väkisin. En ikinä mainostaisi omaa viihteellistä tuotostani sanomalla esimerkiksi, että ”tämän tekstin perimmäinen pointti on ilmastonmuutos”. Lukijalla täytyy olla vapaus löytää tekstin sanoma vapaaehtoisesti. Kun jokin fiktiivisen tarinan käänne peilaakin tosielämän tilannetta, johon lukija saattaisi joutua, homma alkaa toimia aivan uudella tasolla.

Excelsior, Stan Lee, 1922 – 2018. Mies, joka opetti, että eskapismin ja tosielämän raja voi olla veteen piirretty viiva.

 

Lue kokonaan »

Oulu ja ihmiset tutuiksi tulokkaille

Lisätty 21.11.2018

Syksyn aikana pääsin tarkastelemaan Oululaista toimintaa hiukan kansainvälisemmästä näkökulmasta. Puhutaan siis kahden tapahtuman kannalta maahanmuutosta ja siitä, kuinka Oulussa maahanmuuttajat otetaan vastaan.

Kohtaamisia ja järjestöyhteistyötä Rapumajalla

 


Syyskuun alussa 5.9. DODO ry:n ylläpitämällä Dammisaaren Rapumajalla järjestettiin kohtaamisia eri kansallisuuksien välillä yhteisötaiteen merkeissä. Saavuin paikalle puoli kymmenen aikaan aamulla ja majalla viriteltiin jo paikkoja kuntoon. Osa ihmisistä rakensi pientä lavaa musisointia varten ja lähemmäs majaa kävellessäni löysin taiteilija Anna Koivukankaan järjestämässä huovutuspistettä. Ensimmäiset ihmiset pyörittelivät jo värikkäitä villapalloja saippuaisissa käsissään. Valmiiksi huovutetusta villasta saa tehtyä vaikka lämpimän huivin.

Mitä aamupäivä tuo tullessaan, Anna?
”Tarkoitus on järjestää kohtaamishetki lähinnä suomen kieltä opiskelevien maahanmuuttajien ja heidän kanssaan työskentelevien välillä. Minä olen tällä kertaa täällä Vuolle-opiston ryhmän kanssa, ja pian paikalle saapuu Kulttuurivoimalan Kulttuurikylvyn ihmisiä. Meille tulee tähän musiikkia ja yhteistä mukavaa tekemistä, että ihmiset pääsevät tutustumaan toisiinsa ja verkostoitumaan – mielellään suomeksi.”


Kuulostaa positiiviselta. Väkeä alkoikin virrata paikalle jatkuvasti enemmän. Kulttuurikylvyn ihmiset saapuivat paikalle, musisoijat virittelivät sekä akustisia että elektronisia soittimiaan ja mediapajan ihmiset laittelivat kameroita valmiiksi.

 


Tapahtuma oli osa uutta KOTOS-hanketta, jossa yhteisöllinen taidekasvatus sekä lukutaitokoulutus yhdistyvät toiminnallisemmaksi suomen kielen opiskeluksi. Lukutaitokoulutuksesta vastaa Vuolle-opisto ja yhteisöllisestä taidekasvatuksesta Kansalaisfoorumi. Pääasiallisena teemana on maahanmuuttajien kokonaisvaltainen kotoutuminen. Lue lisää KOTOS-hankkeesta täältä: https://kansalaisfoorumi.fi/hanke/kotos/

Tsetseniasta kotoisin oleva 40 vuotias Rustam oli yksi Vuolle-opiston opiskelijoista. Hän on ollut pian 7 vuotta Suomessa. Kotimaassaan hän on muun muassa asentanut ilmastointijärjestelmiä. Suomessa hän haaveilee putki- tai sähkömiehen urasta, kunhan suomen kieli taittuu kunnolla.

 

Musiikki alkoi soida ja pian ihmiset alkoivat tanssia ja rummuttaa. Iloinen mieli on miltei käsin kosketeltavaa. Tässä näkyi yhteisötaiteen ydin; taiteilijat toivat paikalle vain pari instrumenttia ja alkoivat soittamaan, ihmiset lähtivät heti mukaan, vanhat kaikukopat muuttuivat ihmisten käsissä soittimiksi ja tanssi tarttui porukan jalkoihin. Kielimuurista huolimatta ihmiset rentoutuivat ja ilmapiiri vapautui, ihmiset yrittivät hanakammin kommunikoida keskenään, kaikilla tuntui olevan hauskaa eikä yhteistä kieltä aina tarvittu. Yhdessä tuumin yhteisö sai tapahtumassa aikaan vilpittömän, yhteisen tunnelman eri kulttuurien välille.

Welcome to Oulu

Oulu toivotti maahanmuuttajat ja muut tulokkaat tervetulleeksi Ouluun 4.10. järjestetyssä Welcome to Oulu -tapahtumassa. Tapahtuma oli siis suunnattu kaikille vasta Ouluun muuttaneille, mutta ensisijaisesti tapahtumaa järjestäessä oli ajateltu maahanmuuttajia. Tapahtumaan oli kerätty edustajia hyvin laajalti; muun muassa kirjasto, verovirasto, Punainen risti, Kela ja eri oppilaitokset olivat paikalla kertomassa ihmisille toiminnastaan ja antamassa neuvoa uusille tulokkaille. Ihmisten oli mahdollista saada tapahtumassa kirjasto- ja bussikortti ja saada tietoa työllistymisestä, asumisesta ja harrastuksista. Paikalla pidettiin myös arpajaiset, yläkerrasta löytyi sarjakuvakahvila, lapsille oli järjestetty oma leikkipaikkansa ja tarjoiltavana oli kasvishernekeittoa ja kahvia. Myös Oulun maine kulttuurikaupunkina näkyi erilaisten musiikki- sekä tanssiesityksien muodossa - musiikkia ja tanssia löytyi perinteisemmästä pohjoismaisesta musisoinnista aina salsatanssiin. SPR piti tapahtumassa kielikahvilaa. Ihmiset tuntuivat saavan haluamaansa tietoa helposti ja tunnelma tuntui hyvin kevyeltä. Myös Kulttuurivoimala oli paikalla jakamassa tietoa muun muassa Kulttuurikylvystä.

Aloituspuheen piti Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kyösti Oikarinen. Hän kertoi tulokkaille Oulusta pohjoismaisena kaupunkina ja sen perinteistä ja historiasta. Kulttuurin tärkeyttä kaupungille painotettiin ja ihmisiä kannustettiin opiskelemaan ja pyöräilemään paljon. Myös kansainvälisten yhteyksien johtaja Piia Ranta-Korhonen piti paikalla tervetuliaispuheen. Hän kertoi voivansa samaistua ihmisiin, jotka saapuvat Ouluun kaukaa, eivätkä vielä tunne ihmisiä tai paikkoja. Oululaisia kuvailtiin hitaasti lämpeneviksi, mutta heidän rehellisyyttään korostettiin: ”Kun pääsee paksun ulkokuoren läpi, saa oululaisesta helposti hyvän ystävän.”
Hymyistä päätellen uudet oululaiset tuntuivat pitävän tapahtumasta. Ihmisiä oli paikalla hyvin runsaasti ja tunnelma säilyi erittäin rentona ja ihmiset juttelivat helposti toisilleen. Toivon mukaan mahdollisimman moni tulokas koki olonsa lämpimästi tervetulleeksi Ouluun!

Lue kokonaan »

Videopelit Hollywoodin haastajana – viihdekulttuurin evoluutio

Lisätty 21.11.2018

Kautta aikojen kirjat ovat toimineet ihmisille tiedon lähteen lisäksi myös viihteenä; paperille kirjoitettu teksti on luonut päähämme mielikuvituksen avulla maisemia, kokonaisia maailmoja, legendaarisia hahmoja ja tapahtumia. Kun olin lapsi, harva ikäiseni tuntui jaksavan enää kuitenkaan kiinnostua kirjoista. Elokuvateollisuus oli 90-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa kehittynyt jo niihin mittasuhteisiin, että nuoren oli vaikea löytää itsestään keskittymiskykyä kirjan avaamiseen. Lukeminen nähtiin prosessina. Miksi lukea työlästä tekstiä, kun monesti elokuva tarjosi jopa saman tarinan musiikin, erikoistehosteiden ja visuaalisuuden siivittämänä? Elokuva imaisi sisäänsä nopeammin, ihminen tunsi helpommin olevansa itse tapahtumien keskiössä ilman minkäänlaista vaivaa. Kirjat alkoivat olla edellisen sukupolven juttuja.


Nyt, vuonna 2018, sukupolvi on jälleen vaihtunut.

 

Nykynuoret eivät tunnu jaksavan enää kiinnostua elokuvistakaan. Illuusio tapahtumien keskiössä olemisesta on heikentynyt ja käynyt tylsäksi. Nuoret tahtovat viihteeltä enemmän vuorovaikutusta, olla itse tapahtumissa vaikuttavana osapuolena. Teknologia kehittyy hurjaa vauhtia ja tavallisen tallaajan on ehkä kaikista helpointa huomata kehityksen vauhti seuraamalla videopelimarkkinoita. Niiden ulkonäkö, maailma ja toimivuus ovat kehittyneet vallankumouksellisesti. Kaukana on lapsuuteni aikoina Super Mariosta saatu nopea parin tunnin viihde - interaktiiviset maailmat ja tarinankerronta ovat nyt täällä. Videopelit alkavat olla tänä päivänä selvä haastaja Hollywoodille viihdekulttuurin kuninkuudesta.

 

Keskivertoelokuvan kesto on noin kaksi tuntia. Tuohon aikaan täytyy saada upotettua tarina ja hahmokehitys, tyypillinen alku, keskikohta ja loppuhuipennus. Pitkäkestoisemmilla elokuvilla riskeerataan katsojan keskittymiskyky, tylsistyminen. Takapuoli alkaa puutua, silmät väsyä ja ajatus harhailla. Nykyään elokuvia on alettu tehdä paljon trilogioina tarinaeeposten lihavoittamiseksi; suunnitellaan alusta asti tarinajatkumo, kaari, joka kestää kolmen, jos ei useammankin elokuvan verran. Mutta kun näiden elokuvien julkaisemisen väliin mahtuu useampi vuosi, riskeerataan jälleen katsojien innostuksen hiipuminen. Ja mikäli jatko-osat eivät tuo valkokankaalle jotain uutta tai tarina ole mullistavan mehevä, päätyy elokuva hetkessä unholaan ja rahalliset tappiot tuotantoyhtiöille ovat valtavat.

Nykypäivänä yhtä videopeliä saatetaan pelata yli 50 tuntia. Esimerkiksi roolipelit tarjoavat tämän 50 tunnin verran hahmokehitystä, josta useimmiten pelaaja vieläpä itse päättää valitsemalla pelihahmon tekemiset, ihmissuhteet, luonteen ja taidot. Pääjuonessa on edelleen alku, keskivaihe ja loppuhuipennus, mutta tämä jo kirjoista tuttu tarinankerronnan kaava rikotaan lukuisilla sivutehtävillä ja sattumanvaraisilla kohtaamisilla pelimaailmassa. Ja kun jatko-osa saapuu muutaman vuoden päästä markkinoille, ei pelaajien ja kriitikoiden huomion keskipiste ole vain juonessa ja (ääni)näyttelijöiden suorituksissa, vaan myös pelattavuudessa ja graafisessa ulosannissa. Ja koska teknologia kehittyy niin vinhaa vauhtia, on kykenevän tuotantoyhtiön helppo kehittää pelimekanismia ja ulkoasua niin paljon, että jatko-osa tuntuu tuoreelta. Toisin kuin elokuvassa, pelimaailmassa jatko-osa on todella usein parempi kuin alkuperäinen.

Puhumattakaan toimintaelokuvien ja räiskintäpelien rinnastamisesta – on täysin eri asia katsella valkokankaalta Michael Bayn ohjaamia räjähdysspektaakkeleita kuin vetää itse avaruuskonekiväärin liipaisimesta ja lähettää demoneita takaisin manan majoille. Mutta ei koskettavia tarinankäänteitä ja draamaakaan ole pelimaailmassa unohdettu – kun olet itse päähahmon asemassa, saavat onnelliset hetket sinut hymyilemään ja surulliset kohtaukset itkemään paljon helpommin - se vain nappaa lähempää sydäntä, kun olet itse ohjannut hahmon tähän tarinan pisteeseen, kuin se, että olet seurannut tapahtumien kehitystä vierestä.

 

Se, mikä kulttuurillisesti tässä asiassa on myös mielenkiintoista, on se, etteivät Yhdysvallat tai Japani ole enää välttämättä viihdeteollisuudessa korkeimmalla valtaistuimella. Yksi viime vuosien arvostetuimmista peleistä, Witcher 3 (2015), on puolalaisen pelifirman tekemä. Puola on oikeastaan ollut viihdemaailman paitsiossa toisesta maailmansodasta asti. 2000-luvun alussa olisi ollut melko hassua ajatella, että sieltä tulisi viihdeteosta, joka saisi näin suurta kiitosta ja ihailua maailmanlaajuisesti. Witcher 3:n tekeminen maksoi noin 81 miljoonaa USA:n dollaria ja se myi 6 miljoonaa kopiota ensimmäisen kuuden viikon aikana. Suomi oli saman kaltaisessa tilanteessa videopelimaailmassa juuri 2000-luvun alussa, kun suomalainen Remedy-yhtiö julkaisi Max Paynen vuonna 2001. Max Payne oli Yhdysvaltain myydyimpien pelien listassa aikavälillä 2000-2006. Eli loistavia videopelejä voi tulla käytännössä mistä päin maailmaa vain, mikä lisää pelien vaihtelevuutta ja saa ne tuntumaan tuoreemmilta, kun taas yhdysvaltalainen elokuva- ja myös peliteollisuus nähdään yleisesti tänä päivänä hyvin kaavoihinsa kangistuneena, rahan ahneena ja paikallaan rullaavana. Tämä lisää kilpailua. Japanin ja Yhdysvaltojen täytyy vihdoinkin tosissaan panostaa tuotteisiinsa pysyäkseen viihdekehityksen mukana.

Ajattele hetki tuota lausetta. Yhdysvaltojen täytyy sinnitellä pysyäkseen aallon harjalla. Milloin viimeksi tällainen tilanne on viihdeteollisuudessa tullut vastaan? Ei ikinä? Lienen liian nuori sanomaan.

 

On hankala sanoa mitä Hollywoodin ja muun elokuvateollisuuden tulisi tehdä uudistuakseen ja tuomaan katsojille jotain uutta, mikä saisi tulevaisuudessa elokuvan pysymään mukana kilpailussa viihdekulttuurin ykköspallista. Toki VR on tuotu markkinoille, mutta sitäkin konstia käyttävät myös videopelit, ehkä jopa paljon mielenkiintoisemmalla tavalla. Todella, pois sulkisin VR:n yhtenä vaihtoehtona, koska tästä päästään taas takaisin alkuasetelmiin – vaikka VR mahdollistaa elokuvan katsojan näkemään toiminnan vielä lähempää, se on edelleen vierestä seuraamista, kun taas pelissä tekijänä toimit sinä itse.

 

Videopelit näkyvät jatkuvasti enemmän ja enemmän arkielämässä myös heille, jotka eivät itse niitä pelaa. Yksi yleistyvä ilmiö ovat videopeliturnaukset, joita näytetään maailmalla jo televisiossakin. Voit katsella televisiosta erinäisten videopelien maailmanmestaruusturnajaisia ihan samalla tavalla kuin jääkiekkoakin. Itse asiassa ihan vasta, 4.11.2018, suomalainen Joona Sotala voitti StarCraft 2:n maailmanmestaruuskilpailun. Jokavuotisen mm-kilpailun pääpalkinto on aina ennen tätä mennyt Koreaan.

 

Uusi uljas maailma on täällä. Ja on mahtavaa ja jännittävää olla osa sitä.

Lue kokonaan »

Toppilan Taiteiden Yö 2018

Lisätty 17.09.2018

Oulun Taiteiden Yötä juhlittiin 16.8.2018. Vuosittainen tapahtuma muuttaa yhden illan ajaksi Oulun koko kaupungin kokoiseksi kulttuuriareenaksi. Joka nurkan takaa löytyy erilaista valloittavaa nähtävää ja koettavaa. Viime vuosina myös Toppilan katukuvassa on voinut törmätä värikkääseen kulttuuriosaamiseen Taiteiden Yön aikana niin valokuvan, musiikin, kuin kuvataiteenkin voimin. Tässä kuvausta tämän vuoden tapahtumasta.

 


Iltapäivä käynnistyi Koskelan suuralueen asukastupa Alvarissa, jonne Kulttuurivoimala avasi Toppila-aiheinen valokuvanäyttelyn. Yhteisökehittäjä Petri Miettinen avasi näyttelyn lyhyellä puheella. Kahdentoista valokuvaajan ottamat kuvat ovat nähtävissä syyskuun loppuun saakka. Jokainen kuvaaja on saanut vangittua kuvaansa omannäköisensä palan Toppilasta, ja näin ollen näyttely on kokonaisuudessaan hienon vivahteikas eri väreineen ja tunnelmineen.
”Laitoimme mainosta sosiaaliseen mediaan ja kauppojen ilmoitustauluille, että keräämme Toppila-aiheisia kuvia näyttelyä varten. Halukkaat kuvaajat olivat sitten itse meihin yhteydessä. Kuvia tuli yhteensä noin kolmisenkymmentä.” näyttelyn kuratoinut Miettinen kertoo.

 


Kulttuurivoimalan Veturitallin edustalla alkoi kahdelta Veturitalli Väreissä -tapahtuma. Nimi on oikein kuvaava; Veturitallin ulkoseinille ja aidalle oli ripustettu sekä valokuva- että kuvataidetta, joilla oli saatu aikaan oikein värikäs ja vastaanottavainen tunnelma. Sisätiloissa oli nähtävissä Sami Hännisen teos, joka oli ehkä sarkastisestikin nimetty ”videotaideteokseksi”. Pihalle oli tuotu myös esille tauluja, kortteja, pinssejä, tarroja ynnä muuta käsin tehtyä suurempaa ja pienempää taidetta. Myös tapahtumavieraille oli tarjolla aktiviteettia taiteen parissa, kun Sielunsivellin piti paikalla yhteisömaalauspistettä, jossa jokainen sai käydä itse kokeilemassa maalaamista. Paikalta löytyi myös potrettiparkki, jossa ammattivalokuvaaja kierteli ottamassa ihmisistä henkilökuvia ulkomiljöössä. Oman henkilökuvansa ihmiset saivat digitaalisena sähköpostiinsa. Veturitallin seiniltä löytyi myös Ellen piirtämien line-art -kuvien näyttely, joiden kopioita jaettiin myös lapsille värityskuviksi.


 


Musiikillisesta annista vastasivat Pia Olkoniemi, Jsusi ja Hazardikarhuko. Heleä-ääninen Pia vangitsi tapahtuman alussa kuulijat pauloihinsa akustisen kitaramusiikin saattelemana. Jsusi oli äänittänyt Toppilan elämän ääniä ja tehnyt niistä ambient-henkisen musiikkiteoksen. Tällä äänimaailmalla Jsusi korosti hienosti Taiteiden Yön Toppilan värikästä katumaisemaa. Berliinissäkin tänä kesänä useassa eri yhteydessä esiintynyt Hazardikarhuko soitti jännittävää musiikkia käyttäen erikoisella tavalla mm. loopperia ja kirjoituskonetta efektien luomiseen, päättäen tapahtuman loppuillasta kokeellisella musiikki- ja ääniteoksellaan.


Tapahtuma keräsi noin kuusikymmentä uteliasta kävijää.

Lue kokonaan »

Kulttuurivoimalan Retkikerho Kierikkikeskuksessa

Lisätty 04.09.2018

 

Kulttuurivoimalan retkikerho suuntasi Kierikkikeskuksen kivikautiseen kylään 26.7. 2018. Retkelle osallistui niin mediapajalaisia, kulttuurikylpyläisiä kuin seniorikerholaisiakin ja olipa mukana myös ihmisiä, jotka eivät aiemmin Kulttuurivoimalan päivittäisessä toiminnassa olekaan mukana olleet. Monivivahteinen porukkamme hyppäsi bussiin Kulttuurivoimalan Veturitallin edestä torstai-aamuna klo 9:30.
Noin tuntia myöhemmin olimme perillä Yli-Iissä, jossa oppaamme otti meidät vastaan Kierikin päärakennuksessa. Kun Kierikkikeskus avattiin vuonna 2001, oli päärakennus pohjoismaiden suurin moderni hirsirakennelma. Sittemmin tämä titteli on siirtynyt toisaalle, mutta rakennelma on silti varsin vaikuttava. Oppaamme ohjasi meidät auditorioon, jossa opastettu kierroksemme polkaistiin käyntiin Aurinkokivi-nimisellä lyhytelokuvalla. Elokuva on kuvattu Kierikkikeskuksen kivikautisessa kylässä ja se kuvaa kivikautista elämää Suomessa nuoren Osmo-pojan näkökulmasta. Aurinkokivellä tarkoitetaan meripihkaa, jota tuohon aikaan käytettiin valuuttana ja hylkeen pyynti oli yksi keskeisimmistä elinkeinoista.
Päärakennuksessa oli myös nähtävissä näyttely, jossa oli sekä maalauksia että paikalta löydettyjä vanhoja esineitä, täytettyjä eläimiä ja eläinten kalloja. Sieltä löytyi myös selfiepiste, jossa ihmiset saivat pukeutua kivikautisiin asusteisiin ja ottaa itsestään kuvan sisälle rakennetun laavun edustalla. Vanhalta videolta pystyi ihailemaan muinaista kekseliäisyyttä katiskan rakennuksen kautta. Päärakennuksesta löytyi myös ravintola ja kahvila sekä pieni matkamuistomyymälä.

 

Tämän jälkeen opastettu retkemme vei meidät arkeologisten kaivausten alueelle. Kivikautinen elämä näkyy edelleen Ii-joen varressa painaumina, joita on jäänyt vanhoista asumuksista. Muinaiset ihmiset olivat rakentaneet talot lähelle rantaa. Paikalle oli mitä ilmeisimmin saavuttu jokea pitkin. Kuten oppaamme sanoi, kivikauden ihmiset olivat tykänneet elää lähellä hiekkarantaa, joesta oli saatu hylkeitä sekä meripihkaa ja metsästä muuta eläinsaalista sekä marjoja. Paikalta on löydetty talon pohjien ja yhden haudan lisäksi muun muassa erittäin vanha kupariveitsi sekä kirveiden ja veitsien teriä. Vanhin löytö alueella on 35 000 vuotta vanha mammutin hammas.

Kaivauksia alueella on tehty jo 60-70 luvulta asti. Tutkimukset ovat olleen Pohjois-Suomen alueen suurimmat. Ammattilaisten lisäksi myös arkeologiasta kiinnostuneet ihmiset ovat päässeet osallistumaan kaivauksiin.

 

 

 

 

Seuraava etappimme oli kivikautinen kylä, johon oli jälleenrakennettu kivikautisia rakennuksia vanhojen pohjien perusteella. Tässä oli Kierikkikeskuksen sydän. Sympaattisten rakennusten lisäksi alue tarjosi monia aktiviteetteja: kivenhiontapisteellä pystyi tekemään kivikautisen korun itselleen muistoksi ja ihmiset saivat kokeilla jousiammuntaa ja keihäänheittoa. Paikalle oli myös entisöity vanha hikoilumaja eli sauna, jonka sisäänkulusta mahtui sisälle allekirjoittaneelta vain pää. Britanniasta saapuneet vieraat rakensivat vierailupäivänämme paikalla hirvennahkavenettä ja rakennuksia rakennetaan lisää vieläkin. Kylästä avautui myös reitti ansapolulle, jossa pääsimme näkemään kivikautisia ansoja ja kuulemaan miten ne olivat toimineet. Ansoilla oli metsästetty kaikenlaisia eläimiä pienistä kärpistä aina karhuihin asti. Muinaisten ihmisten kekseliäisyys oli jälleen ihailtavaa, joskin käytetyt ansat olivat melkoisen raakoja eläimiä kohtaan; useimmat niistä oli suunniteltu siten, että eläimet jäivät loukkuun tai puristuksiin ansaan kiinni. Suurimpien eläinten kohdalla ihmiset olivat odottaneet, että eläimet nääntyvät jonkin verran ennen kuin ne oli päästetty päiviltä. Ansat olivat kuitenkin selviytymisen kannalta tärkeitä ja ne oli suunniteltu niin, että eläimistä saatiin lihan lisäksi turkki ehjänä irti vaatetusta varten. Kierikkikeskuksessa näkemämme ansat oli tehty vaarattomiksi.

 

 

 

Opastettu kierroksemme päättyi puoli yhden aikoihin ja sen jälkeen saimme vapaasti viettää aikaa kivikautisessa kylässä. Jousiammunta oli hyvin suosittu aktiviteetti varsinkin lasten mielestä, osa ihmisistä hioi koruja kivenhiontapisteellä ja osa ihasteli taloja. Sää suosi; odotettua sadetta ei tullut vaan helteiset kesäilmat jatkuivat. Tämän takia rakennukset olivat hyvin mieluisia – niiden sisällä oli mukavan viileää. Metsäpalovaroitusten takia emme valitettavasti saaneet sytyttää nuotiota rakennusten sisällä olevissa tulentekopaikoissa tai hiekkarannalla. Sää oli kyllä tarpeeksi kuuma muutenkin, mutta makkaran paisto hienon kivikautisen asumuksen sisällä olisi ollut mukava kokemus.

 

 

 

Reissumme oli oikein mukava ja onnistunut. Hieman väsynyt, mutta onnellinen porukkamme lähti paluumatkalle kohti Meri-Toppilaa kolmelta iltapäivällä. Innokkaimmat reissulaiset kyselivät jo seuraavan reissun ajankohtaa ja määränpäätä. Sitä odotellessa!

Lue kokonaan »

Oulu Pride 2018

Lisätty 14.08.2018

 


Pride saapui Ouluun juhlimaan yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja hyvinvointia viikon ajan 16 – 22.7. 2018 ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen. Pride starttaili jo maanantaina Kulttuurivoimalan taidepajan avoimilla ovilla. Sateenkaariliput liehuivat kaupungintalon edessä koko viikon.
”Alunperin oli puhetta että liput olisivat olleet salossa vain itse kulkuepäivänä lauantaina, mutta kaupunki on lähtenyt tapahtumaan oikein hyvin mukaan ja heiltä tuli vihreää valoa sille, että pidetään lippuja salossa koko viikon,” kertoo tapahtuman tuottaja Martu Väisänen.

 

Viikon jokaisena päivänä Oulussa oli mahdollista osallistua erilaisiin Pride-henkisiin tapahtumiin. Itse kulkue starttasi Rotuaarilta lauantaina 21.7 klo 13:00ja päätyi Åströmin puistoon klo. 14:00, johon värikäs porukka kerääntyivät yhteiseen puistojuhlaan. Iloisempaa ihmisjoukkoa on harvoin nähty, kadut täytti laulu ja nauru, räikeisiin höyhenasuihin sonnustautuneiden naisten tanssi, sekä nostalginen pop-musiikki yhdeksänkymmentäluvulta. Hymy tarttui herkästi myös sivustakatsojiin.
Tuottaja Väisänen oli hyvin ilahtunut kävijämäärästä; ihmisiä saapui paikalle enemmän kuin hän oli toivonutkaan. ”Kun katselin kummulta kuinka runsaslukuisena kulkue meni ohi, minulta pääsi itku. Ihan puhtaasta ilosta”, hän kertoi puheessaan.

Myös vastamielenosoitus oli olemattoman vähäistä. Erään järjestyksenvalvojan mukaan hänellä ei ollut tapahtuman aikana yhtäkään työtehtävää. Åströmin puisto tuntui täyttyvän yhteisestä ilosta. Siellä ketään ei katsottu pitkin nenän vartta.
Oulun Setan puheenjohtaja muistutti puheessaan ettei Pride-kulkueessa vastusteta mitään ideologiaa, vaan puolustetaan ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa. Hyvä mieli on siis valttia.


 

 

"Epe osallistui prideen, koska halusi pari tuntia olla oma itsensä ilman, että hänestä tuntui kuin häntä katsottaisi jollain tavalla kieroon, tai että hänen pitäisi selitellä omaa itseään tai käyttäytymistään kenellekkään.
”Pride meni hyvin, odotettua sadettakaan ei tullut. Oli hienoa nähdä paikalla ihmisiä niin sankoin joukoin. En ehkä ole stereotyyppisin pridekävijä, mutta osittain juuri siksi halusin tänne lähteä; näyttääkseni sekä kävijöille että sivustaseuraajille että Pridessä on kaikenlaisia ihmisiä. Ei siis mitenkään mielenosoituksellisessa hengessä, vaan sillä ajatuksella että ihmisethän tapahtuman tekevät. ”

 

 

Paikalla kuvaamassa ollut Junes Lokka puhui myös tapahtuman rauhallisuudesta.
”Etelä-Suomessa ja Ruotsissa on ollut paljon enemmän levottomuuksia. Oulussa tapahtuma on edennyt todella rauhallisesti. Esimerkiksi Helsingissä ihmiset tuntuvat olevan vähän kireämpiä kuin täällä.”
Lokalla on kuitenkin myös eriävät mielipiteensä Pride-tapahtumia kohtaan.
”Ihmisten seksuaalisuus ei herätä itsessäni minkäänlaisia tunteita, kaikki saavat olla niinkuin haluavat, mutta propaganda, jatkuva tuputus ja kaupallistuminen tuovat peliin hieman ongelmia. Nykyään tuntuu että jos suhtaudut asiaan neutraalisti, sinut voidaan leimata vihaajaksi.”
Lokkaa arvelluttaa myös millä tavalla lapset liittyvät tapahtumaan ja puhuu yleisesti vähemmistöistä, lasten ympärileikkauksista ja siitä, miten jo pienille lapsille annetaan hormonihoitoja. Häntä arvelluttaa meneekö lasten seksualisointi yleisesti samaan suuntaan kuin Yhdysvalloissa.





 


Lapsensa kanssa kulkueeseen osallistuneella seksuaalineuvoja Heidi Huotarilla oli paljon sanottavaa Pridesta tapahtumana, seksuaalisuudesta sekä lasten osallistumisesta tapahtumaan.  

”Pridessä ei ole kyse mistään seksuaalisuudesta, vaan ihmisarvoista ja ihmisoikeuksien puolesta liputtamisesta. Kyse ei ole seksuaalipropagandasta, eikä seksuaalisuuden tyrkyttämisestä. Toisaalta jos seksuaalisuuden haluaa nostaa pinnalle, sekin on hyvä, koska seksuaalisuus on osa ihmisitä ja ihmisen persoonallisuutta. Se, mikä lasten mukaan ottamisessa on hienoa, on niiden arvojen lapselle välittäminen minkä mukaan lasta haluaa kasvattaa. Itselläni näitä arvoja ovat heikompien, pienempien ja hiljaisten ihmisten puolesta puhuminen, olkoot se nyt jonkun mielestä propagandaa jos vääryydet tuodaan ilmi, ja oikeus olla oma itsensä. Lisää arvoja ovat toisten kunnioittaminen, huomioon ottaminen, ja mahdollisuus rakastaa ketä haluaa tulematta vainotuksi ja kiusatuksi.
Lisäksi lapsen silmin tapahtumassa on iloisia ihmisiä, iloisia aikuisia jotka uskaltavat vähän repäistä värikkäissä vaatteissaan ja tanssiessaan. Eri kokoisia ja näköisiä ihmisiä, iloisena ja onnellisena. En kauheasti keksi muita tapahtumia missä lapsella olisi mahdollista nähdä tällainen aikuisten yhteinen ilo.
Jos lapsia halustaan suojella seksuaalisuudelta, se on mahdotonta. Seksuaalisuus on myös eri asia kuin seksuaalinen suuntautuminen. Lapsella on oma seksuaalisuus, kuten jokaisella meistä, joka kehittyy ja muuttuu jatkuvasti. Seksuaalisuus on osa meitä kuten fyysisyys ja psyykkisyyskin. Jos joku ajattelee lapsen kärsivän homopropagandasta, on se ajattelijan päässä. Lapsi ei näe homoja ja heteroita, lapsi näkee rakastavia tai välinpitämättömiä ihmisiä. Ei seksuaalisia suuntautumisia. Aikuisten tulisi oppia tästä; ihmistä ei määritä seksuaalinen suuntautuminen, vaan suhtautuminen muihin. ”



                                              


Lue kokonaan »

Klovni Sebastian

Lisätty 24.07.2018

Klovni Sebastian on kansainvälinen sirkusammattilainen, johon ihmiset ovat saattaneet törmätä sirkuksen lisäksi myös muun muassa tv:ssä, tarhoissa, laivoilla ja huvipuistossa. Hän huvittaa lapsia klovneeraamalla, taikuudella sekä myös vatsastapuhumisella. Nykypäivinä hän on myös juontajana Sirkus Finlandiassa. Tässä haastattelussa Sebastian kertoo ammatistaan esiintyjänä.


1. Miten päädyit alalle? Teitkö kenties koomikon töitä tai teatteria ensin vai syntyikö kutsumus jo lapsena?

Aloitin jo pienenä 6-vuotiaana tekemään taikatemppuja. Kipinä syttyi siitä, kun tapasin Jokeri Pokeri Box -taikuri Simo Aallon. Pikkuhiljaa pääsin myös esiintymään yleisön eteen. Kerran vuodessa ennen koulujen alkua Sirkus Finlandia vieraili aina Oulussa. Se oli maaginen paikka ja veti minua magneetin tavoin puoleensa. Minulla ei ollut rahaa lippuun, mutta johtajan rouva päästi minut aina telttaan, kun auttelin sirkuksessa pienissä töissä. Aina kun sirkus lähti, niin minulle jäi sellainen olo, että pitäisi päästä mukaan kiertämään. Sitten 16-vuotiaana lähdin sirkuksen matkaan. Tuosta ensimmäisestä kiertueesta on ensi vuonna kulunut jo 20 vuotta. Aika menee niin nopeasti.

Ensimmäiset vuodet pystyttelin telttaa ja hoidin kameleita sirkuksen tallilla. Välillä myin lippuja. Sitten vuonna 2001 presidentti Tarja Halonen oli tulossa näytökseen ja samana päivänä taikurin avustaja joutui jättämään shown. Pääsin hänen tilalleen ja ensimmäinen esitys pidettiin ilman isompia harjoitteluja presidentin istuessa aitiossa. Tuon kiertueen lopun olin sitten taikurin avustaja ja olin siirtynyt tallilta maneesille. Sitten seuraavana vuonna sirkukseen tuli espanjalainen klovniperhe. Yksi perheen jäsenistä joutui jäämään kotimaahansa ja minusta tuli klovni heidän esitykseensä. Tästä varsinaisesti alkoi ura sirkusesiintyjänä.


2. Mikä on sinusta klovnin määritelmä, ja kumpi on sinulle mieluisampi kutsumanimike, klovni vai pelle?

Klovnin ulkoiset merkit ovat melko selvät. Punainen nenä, maskia ja usein suuret kengät. Tietysti historia tuntee myös suuria klovneja, kuten Charlie Chaplin, joka ei käyttänyt tavallista klovnimaskia. Mutta se mitä klovni on, on jännempi kysymys. Minulle klovni on ikään kuin karikatyyri ihmisestä. Eli toisin kuin näyttelijä, joka tekee roolin ja muuttuu joksikin toiseksi, klovni käyttää työhön omaa persoonaa. Eli hän on melko pitkälti oman itsensä liioiteltu versio. Kun seuraa tavallisia ihmisiä erottuu heistä monesti koomisia piirteitä. Klovnin työssä nuo piirteet alleviivataan ja nostetaan esiin. Jonkin verran klovnilla voi olla juttuja, joita hänen siviiliminässään ei ole. Mutta kuitenkin kaikilla hyvillä klovneilla tuntuu olevan sellainen selkeä yhtymäkohta omaan persoonaan. Se on myös samalla se, miksi ihmiset samaistuvat klovniin. He tunnistavat klovnissa jotain tuttua ja inhimillistä. Klovni joutuu samoihin tilanteisiin ja ongelmiin kuin ihmiset. Klovni vaan ei osaa hoitaa asioita ihmisten tavoin "huomaamattomasti".

Itse olen aina käyttänyt nimitystä klovni. Tämä varmaan johtuu siitä, että alusta saakka esiinnyin myös ruotsin kielellä ja silloin klovni toimii niin Oulussa kuin ruotsin kielisillä alueilla. En kuitenkaan pahastu vaikka minua kutsutaan usein pelleksi. Se on sama asia, kunhan ihmisillä on hauskaa.


3. Miten hahmosi syntyi ja mitä yhtäläisyyksiä löydät siviiliminästäsi ja hahmostasi?

Tuohon vähän viittasinkin äsken. Kyllä yhtymäkohtia on paljon ja ne tekevät hahmosta uskottavan. Klovni Sebastian vaan on todella paljon rohkeampi kuin minä. Ehkä klovnissa myös kuvastuu se millainen haluaisin olla. Aloittaessani klovnina olin varmaan enemmän vain oma itseni - Séppo klovniasussa. Vuosien varrella hahmosta on noussut esiin tietyt piirteet ja siitä on piirtynyt yhä selkeämmin sellainen liioiteltu ja hassu versio minusta.


4. Kerro hieman kiertue-elämästä ja mitä työpäiväsi pitävät yleensä sisällään, onko muutoksia paljon vai voiko klovnin työstä tulla rutiinia?

Sirkuksessa aamu alkaa yleensä klo kuuden aikaan. Silloin me pakataan vaunut ja matkustetaan seuraavalle paikkakunnalle. Siellä alkaa sitten teltan pystytys, johon minä en osallistu. Usein vierailen aamupäivällä kouluissa tai muualla mainostamassa esitystä. Teen hieman temppuja ja kerron sirkuksesta. Päivällä kaikki rekvisiitta valmistellaan teltassa (tänä vuonna, kun toimin juontajana, minulla ei ole niin paljoa tavaraa kuin esim. silloin kun olen klovnina). Sitten paria tuntia ennen näytöstä on soundcheck ja meikin ym. valmistelu. Esitys kestää reilut 2 tuntia, jonka jälkeen alkaa aina tavaroiden pakkaaminen. Sitten mennään jo nukkumaan, että jaksaa taas aamulla matkata.

Klovni ei varmasti koskaan voi tehdä työtään pelkällä rutiinilla. Kaiken aikaa täytyy havaita yleisön reaktiot ja olla valmiina vastamaan niihin. Se on ainoa tapa, millä esitys pysyy elävänä, eikä näytä harjoitetulta jutulta. Vaikka paljon valmiiksi harjoiteltua täytyy olla pohjalla. Yksi naurua herättävä asia on yllätys. Ja jotta pääset yllättämään ihmiset, on kaiken todella näytettävä juuri tapahtuvalta sattumalta.

Tein viime vuonna pienen videon sirkuksen päivästä. Katso video tästä.


5. Klovnin työ eroaa varmasti paljolti perusteatterista tai improvisaatiosta. Pelaatko lavalla enemmän tunteella vai fysiikalla ja
kuinka usein aikuinen ihminen leikkii?

En ole koskaan ajatellut itseäni näyttelijäksi. Ja luulen, että aika monet klovnit olisi huonoja näyttelijöitä. Tämä johtuu juuri siitä, että ajatus on erilainen. Näyttelijä muuttuu ikään kuin tyhjäksi paperiksi ja ottaa sitten roolin ja ui tämän ajatuksiin ja liikkeisiin. Klovni taas on hyvin pitkälti oma itsensä, mutta liioiteltuna versiona. Näyttelijät osaavat myös oppia aina uuden roolin uutta näytelmää varten. Klovni taas tekee samaa hahmoa usein koko elämänsä. Eli tunteella varmasti tehdään paljon, ja sitten taas ulkoa opittu runko on liikkeitä ja fysiikkaa. Klovni on todellakin aikuinen joka leikkii ja se tekee varmasti klovnista juuri lapsille mieluisan. Hän on jollain tavalla aikuinen, mutta käyttäytyy kuin lapsi. Klovni ei tottele ja lapsen tavoin klovnin pitäisi oppia virheistä. Klovni ei myöskään koskaan voi käyttäytyä tai esimerkiksi vastata lapsille aikuisten tavalla, koska tämä rikkoisi sen illuusion siitä, millainen klovni on. Eli taas mennään siihen, että klovni ei ole niinkään hahmo, jonka voi jättää, vaan se kulkee esittäjänsä matkassa ja esittäjä taas kulkee klovnin matkassa.

 

6. Puhutaan hieman klovnipelosta. Kuinka se vaikuttaa ammattiisi, onko sinulla joitain kikkoja millä yrität pehmittää mahdollisesti pelokkaiden
katsojien sydämiä? Miten itse näet koko tämän ilmiön?

Tämän aiheen voi minun mielestäni jakaa kahteen osaan. Eli tavalliseen klovnien pelkoon, mitä on aina ollut, ja sitten syksyllä 2016 alkaneeseen median levittämään klovnihulluiluun. 

Ihan alusta saakka lapsille esiintyessä on tullut vastaan, että joskus lapset pelkäävät klovneja. Tämä ei ole pelkästään klovnien ongelma, vaan jotkut lapset pelkäävät yleensäkin, kun vaikka päiväkodille on tulossa joku vieras. Olen todennut tämän siitä, että nämä lapset itkevät jo ennen kuin näkevät esiintyjän. Ja sama pätee tuttuihin taikureihin, jotka eivät näytä klovnilta.

Tavallisesti näissä tilanteissa neuvon päiväkodeissa, että näitä pelkääviä lapsia ei viedä kokonaan pois, vaan esimerkiksi he voivat mennä jonkun aikuisen kanssa viereiseen huoneeseen. Sieltä he voivat halutessaan vähän kurkkia mitä tapahtuu. Kun nämä lapset huomaavat, että muut lapset nauravat ja heillä on hauskaa, niin pelko laantuu. Joskus nämä alussa pelänneet lapset tulevat pikkuhiljaa takaisin ja osallistuvat lopussa jo esitykseen. Pois viemisessä on se huono puoli, että tällaiselle lapselle voi jäädä ainoaksi muistikuvaksi se, että oli itkua ja näki klovnin vilaukselta. Se vahvistaa tunnetta, että tilanne oli pelottava ja he varmasti pelkäävät seuraavallakin kerralla. Usein myös huomaan esitystä odottaessani, että juuri päiväkodeissa tädit joskus ovat vähän itse syyllisiä jännittyneeseen ilmapiiriin. He sanova lapsille, että "se on hauska pelle, ei tarvitse pelätä." Silloin aikuiset tuovat tuon PELKO-sanan tilanteeseen ja se voi alkaa mietityttämään lapsia. Olisi parasta, että lapset saisivat itse tehdä valinnan miten suhtautua tilanteeseen.

Nuorilla on yleensä se vaihe, että klovnit ovat lasten juttuja, joten monesti heillä on ollut tapana tulla kertomaan, että he pelkäävät klovneja. Koska he tulevat kertomaan asian minulle, niin en usko että pelko on todellinen tai kovin vahva. Jos heillä olisi se todella vahva pelko, niin uskoisin heidän välttelevän minua, eikä tulevan minun luokseni. Toinen asia, mitä nuoret sanovat minulle on: "pelkään klovneja, mutta en pelkää sinua.” Tämä on mielestäni todellinen avain siihen, mitä he pelkäävät. Uskon heidän tarkoittavan pelollaan Amerikkalaistyylistä klovnia. USA:n traditioon kuuluu, että klovnilla on todella vahva koko kasvot peittävä meikki ja usein kirkkaan värinen peruukki. Esiintymistyyli eroaa Eurooppalaisesta ja klovnit käyttäytyvät ja puhuvat usein animoitujen piirroshahmojen tavoin. Uskon, että tuo epänormaali käytös on se, mitä jotkut ihmiset pelkäävät. Eurooppalaiseen perinteeseen ei liity niin vahva maski ja esiintymistyylejä on monia. Yleisesti voi sanoa, että klovnit ovat ihmismäisempiä.

Olen huomannut, että jos tapahtumissa täällä Suomessa joku henkilö (ei ammattiklovni) pukeutuu klovniasuun, niin tyyli on yleensä juuri tuo amerikkalainen tyyli. Tämä on varmasti tuttu television ulkomaisista ohjelmista. 

Vuonna 2016 kuulin klovnikolleegoilta Yhdysvalloista, kuinka klovnisäikyttelyt olivat siellä nopeasti levinneet ja saaneet hullun mittakaavan. Sain puhelun iltalehden toimittajalta. Suomessa ei vielä ollut mitään pelotteluja tapatunut, mutta toimittaja halusi kirjoittaa asiasta. Ehdotin, ettei aiheesta kirjoitettaisi, koska sitä ei tapahdu täällä. Pahimmillaan nuoret voisivat juurikin saada idean hölmöilyyn jos siitä aletaan täällä puhua. Toimittaja kuitenkin vetosi siihen, että lehdistön tehtävä on kertoa asioista ja ilmiöistä. Niinpä annoin haastattelun. Sen voi lukea tästä.

Pian suomalaisnuoretkin alkoivat harrastaan tätä pelottelua ja lehdet kirjoittivat siitä kovasti. Ilta-Sanomat halusivat tehdä videon, jossa klovni Sebastian "vihaisena" haukkuisi pelottelijaklovnit. Kieltäydyin tuosta. Sanoin, että voin omana itsenäni ja esiintyjänä puhua asiasta, mutta en klovnihahmossa. Koska klovni ei ole vihainen. Teimme sitten kompromissin ja puhuin klovnihahmossa, mutta en toimittajan haluamaa tekstiä enkä vihaisena. Jutun löytää täältä

Syksyllä 2016 sain olla koko ajan puhumassa asiasta milloin kenenkin tapahtumajärjestäjän tai muun kanssa. Se tuntui hyvin turhauttavalta ja epäreilulta. Asiallahan ei ollut mitään tekemistä meidän oikeiden klovnien kanssa. Nuoret kävivät säikyttelemässä amerikkalaistyylisen klovnin näköisissä naamioissa ja oikeilta klovneilta vaadittiin selitystä ja kysyttiin mitä asialle tehdään. Eihän meillä ollut mitään keinoa estää tuota. Minua pyydettiin jo sovituissa esityksissä esiintymään ilman klovniasua. Kieltäydyin, koska olen klovni. Sanoin, että on kaksi vaihtoehtoa. Tulen esiintymään kuten on sovittu tai perumme keikan. Yhtään keikkaa ei peruttu.

Suomen klovnit alkoivat tuolloin valmistella isoa yleisötapahtumaa, jossa oikeat klovnit olisivat muistuttaneet mitä oikeat klovnit ovat. Minua pyydettiin tuohon mukaan. Olin eri mieltä. Ehdotin, että tapahtuma perutaan ja me jatkamme työtä entiseen malliin, koska me emme olleet syyllisiä tähän hullutukseen. Vanha sanonta "Älä juokse, jos kukaan ei jahtaa sinua” sopii tähän. Pelkäsin myös lehdistön revittelevän tällä tapahtumalla ja se pahimmillaan kääntyisi meitä vastaan. Minua kuunneltiin ja tapahtuma peruttiin. Lokakuun jälkeen tuo juttu sitten onneksi unohtui. Se hyvä puoli netin ja muun median välityksellä leviävissä hullutuksissa onneksi on, että ne ovat pian vanhoja.

Viime syksynä 2017 lehdistö yritti aloittaa taas klovnihysterian. Sain jälleen haastattelupyyntöjä. Kieltäydyin niistä ja kirjoitin aiheesta omalle facebook-sivulle sen, mitä sanottavaa on.

Viime syksynä se ei sitten onneksi juurikaan ottanut tuulta siipiensä alle lehdistön yrityksistä huolimatta.

Tuosta koko jutusta jäi erittäin ikävä maku, koska olen tehnyt työtä sen eteen, että ihmisillä olisi hauskaa ja ihmisillä olisi hyvä olla. Tämä ilmiö käytti tätä traditiota johonkin täysin päinvastaiseen. Se loukkasi. Sain myös syksyllä 2016 jopa aikuisilta kuulla hyvin loukkaavia ja järjenvastaisia kommentteja. Uskon kuitenkin, että oikeat klovnit ovat ja pysyvät vaikka muoti-ilmiöt vaihtelevat. Ihmisille, jotka aidosti ja oikeasti pelkäävät klovneja, en oikein osaa muuta suositella, kuin kokeilla ja nähdä oikea klovni. Käsitys voi muuttua, jos klovni on ammattilainen. Tai sitten vain vältellä klovneja, jos se tuntuu hyvältä ratkaisulta.



7. Millaisia terveisiä haluaisit lähettää ihmisille jotka olisivat kenties kiinnostuneita klovnin työstä tai työstä sirkuksessa? Kuinka
suomalaiset yleensä pääsevät alalle mukaan?

Sirkus ja klovneria ovat molemmat mahtavia eläviä perinteitä, jotka ovat säilyneet maailmassa satoja vuosia. Tämä kertoo, että niille on tarvetta. Jos joku on kiinnostunut komediasta ja klovneriasta, niin siihen kannattaa rohkeasti tutustua. Itsestään voi löytää hyvin paljon uutta klovnerian kautta. Tyylejä ja tapoja on myös niin paljon, että hyvinkin erilaiset ihmiset voivat onnistua klovneriassa. Klovneilta voi myös kysyä apua ja ideoita. Itse pidän sitä aina suurena kohteliaisuutena, kun saan yhteydenottoja nuorilta aloittelevilta esiintyjiltä ja he pyytävät neuvoa. Ja mielellään autan ja opastan eteenpäin. Klovnien esiintymispaikat ovat myös moninaiset, tapahtumat, lastenjuhlat, sirkuksesta, sairaalat. Erilaisissa paikoissa kaivataan eri tyylisiä klovneja.

 


Sebastianin omat kotisivut löydät täältä: http://www.klovnisebastian.fi/

 



Lue kokonaan »

Silo Day

Lisätty 26.06.2018


Lauantaina 16.6.2018 järjestettiin Toppilassa ulkoilmatapahtuma Silo Day. Silo Day on jatkumo Silo’s Open Daylle, joka on ollut vuosittainen tapahtuma Oulun Meri-Toppilassa. Silo’s Open Dayn tarkoituksena oli avata Alvar Aallon suunnitteleman siilorakennuksen ovet ihmisille kulttuurin merkeissä. Siilossa on ollut sisällä vuodesta toiseen taidenäyttelyjä, erilaisia luovan tekemisen työpajoja, elävää musiikkia, ynnä muuta kulttuuriin liittyvää toimintaa.


KUVA: STUDIO SIILO - KULTTUURIVOIMALA RY / LOTTA NURKKALA

Tänä vuonna tapahtuma järjestetään ulkona. Siilon katto vuotaa ja sen sisätilat ovat vaurioituneet siihen kuntoon, ettei sen ovia enää voida avata yleisölle. Kaupungin kanssa on käyty keskustelua siilon kunnostamisesta jo vuodesta 2009, mutta nämä keskustelut eivät ole vielä tuottaneet tulosta, jotta siilo olisi saatu kuntoon. Alvar Aallon 30-luvulla suunnittelema rakennus on kulttuurillisesti tärkeä, suojeltu Meri-Toppilan maamerkki, eikä sen purkaminen tule kysymykseen. Esimerkiksi arkkitehtiopiskelijat ulkomailta asti käyvät aika-ajoin katsomassa siiloa.

Muun muassa näillä sanoilla tapahtuman avaa aloituspuheessaan Kulttuurivoimalan varapuheenjohtaja Sami Hänninen. Hänninen muistuttaa yleisöä siitä, että Silo Day ei ole vain Kulttuurivoimalan järjestämä tapahtuma, vaan yhdessä tekemisen ja vaikuttamisen tulos. Mukana Silo Dayta järjestämässä ovat olleet Toppilan Sale ja sitä kautta Arina, Toppilan asukastupa Alvari, Oulun Kiipeilykeskus, Oulun Frisbeeseura sekä Oulun kaupunki. Yhdessä tekeminen, hauskanpito ja tapahtumien järjestäminen onkin Hännisen mukaan jopa kulttuurisiilon kuntoa tärkeämpi asia. 


KUVA: STUDIO SIILO - KULTTUURIVOIMALA RY / LOTTA NURKKALA


Sää on osunut tapahtuman kantilta kohdilleen ja Toppila kylpee leppeässä auringonpaisteessa. Paikalla on elävää musiikkia, kirpputoripöytä sekä erilaisia työpajoja. Aktiviteettina paikalla on muun muassa frisbeegolfia. Hyvätuulinen Tuula Naskali Kulttuurivoimalan seniorikerhosta vetää paikalla crocsin heittoa lapsille. Tapahtumapäivän ajan viereinen Oulun kiipeilykeskus avasi ihmisille ovensa tutustumiskiipeilyn merkeissä alennettuun hintaan. Virvokkeiden ja voileipien lisäksi myynnissä on erilaisia käsitöitä; käsin tehtyjä ranne- ja kaulakoruja, Tikaka nimellä tunnettu taiteilija myy itse tekemiään kortteja, ja Sielunsiveltimen Thor Eerik ja Alan K.K. pitävät kuvataidenäyttelyä ja taidemyymälää. Lisäksi Sielunsivellin pitää yhteisömaalaustyöpajaa, jossa ihmiset saavat tulla itse kokeilemaan maalaamista. Thor Eerik soittaa ihmisten iloksi myös akustista kitaraa naamio päässä, taiteilijapersoonana Cosmic Fool. Naamioitunut leppoinen kitaristi tuntuu olevan varsinkin lasten mieleen. 


KUVA: STUDIO SIILO KULTTUURIVOIMALA RY / LOTTA NURKKALA

 

Samankaltaista maalauspistettä pitää myös Kulttuurivoimalan Christian Mauchauffée, joka maalaa itsekin paikan päällä lämpimässä  ulkoilmassa. Monet katsojat käyvät ihailemassa Christianin kädenjälkeä, ja tämä innostaa useampia ihmisiä myös kokeilemaan maalaamista itse. Sami Hänninen pitää paikalla potrettiparkkia, jossa ihmiset saavat käydä valokuvauttamassa itsensä. Päälavalta hieman syrjemmässä Jussi Alaraasakka ja Petri Miettinen pitävät elektronisen musiikin pistettä, jossa niin ikään ihmiset voivat käydä itse kokeilemassa tiskijukan taitojaan. Nappulat ovat jälleen kerran kovasti varsinkin lasten mieleen. Energisimpänä työpajana paikalla on Underground Movesin katutanssijamit, joka villitsi menoa positiivisesti. 


KUVA: STUDIO SIILO KULTTUURIVOIMALA RY / LOTTA NURKKALA

Noin tunnin välein päälavalle astelee elävän musiikin esittäjiä. Aloituspuheen jälkeen lavalla nähdään ensimmäisenä kanteletta soittava ja  laulava Katri Kangas. Tämän jälkeen esiintyy Karoliina Inkilä, joka soittaa ukulelella mm. metallicovereita. Kulttuurivoimalan oma duo Pia ja Paavo soittavat akustisesti popmusiikkicovereita. Duo Pula Ulapalla musisoi kauniisti sähkökitaralla ja koskettimilla. 

Tapahtuman lopuksi Jussi ja Pete siirtävät elektronisen musiikin välineensä päälavalle ja soittavat keikan The Andruids -bändinä, jonka jälkeen loppujamit alkavat. Ihmiset innostuvat rummuttamaan ja tanssimaan konemusiikin siivittäminä ja saippuakuplat täyttävät kentän. Yksi ihminen jonglööraa. Vahva yhteisöllisyys on aistittavissa ilmassa ja kaikilla vaikuttaa olevan hauskaa. Talkoohengessä tehty työ on kantanut hedelmää ja tapahtuma on onnistunut. Iloon on syytä, ja näihin tunnelmiin on hyvä palata jälleen ensi kesänä.

Lue kokonaan »

ICT-paja

Lisätty 11.06.2018

ICT-paja vastaa muun muassa Kulttuurivoimalan verkon ylläpidosta ja tietokoneiden huollosta. Haastattelin paria, jo pidempään pajalla työskennellyttä konkaria, Perttiä ja Paavoa.

Pertti on haastattelun aikaan työskennellyt pajalla melkein päivälleen vuoden. Hän työskenteli elektroniikka-alalla jo kahdeksankymmentäluvulla ja suurimman osan yhdeksänkymmentäluvusta hän työskenteli Rautaruukin teknologiakylässä. 2010-luvulla hän jäi kuitenkin työttömäksi ja kävi erilaisilla TE-toimiston tietotekniikkakursseilla ennen kuin päätyi ensin vuosina 2013-2014 töihin asukastupa Alvariin ja sieltä Kulttuurivoimalaan.

Paavo taas on työskennellyt pajalla jo vuodesta 2014, enemmän tai vähemmän pätkissä. Hän on valmistunut Oulun yliopistosta diplomi-insinööriksi ja 90-luvun ja 2000 -luvun vaihteessa 10 vuotta VTT:llä ensin tutkimusharjoittelijana ja sen jälkeen tutkijana. Joitain vuosia meni tämän jälkeen työttömänä ennen Kulttuurivoimalalle tuloa.

Yleisesti miehet toimivat Kulttuurivoimalalla erilaisissa huoltotehtävissä. Heihin otetaan yhteyttä ensimmäisenä jos tai kun jossain paikan useista tietokoneista ilmenee ongelmia tai sisäisessä verkossa häiriöitä. Pertin kokemuspohja alalta on sen verran laaja, että hän luonnehtii itseään firman MacGyveriksi.
”Olen korjannut kaikkea mahdollista työpaikan silitysraudasta lähtien ja lukkoseppänäkin saanut olla. Vaihdellut loisteputkia ja huoltanut kaikenlaista elektroniikkaa mitä joko `firmalla` tai työkavereilla on mennyt rikki. Ompelemaan en kuitenkaan ole ruvennut”, hyväntuulinen mies naurahtaa.


KUVA: STUDIO SIILO - KULTTUURIVOIMALA RY / JONNE "JONNE J HEEBANA" WASELIUS 

 

”Viimeaikoina olen tehnyt Kulttuurivoimalan mediapajalle omia ledivalaisimia. Niitä on nyt valmistumassa neljäs. Tilaamme osat joista askartelen valaisimia jotka ommellaan kankaalle / keinonahalle. Valmiit valot ovat paljon kevyempiä ja helpompia käyttää ja kantaa mukana kuvauskeikoille ja ovat toki itse tehtynä halvempia kuin valmiina ostetut. Silti ne ovat todella tehokkaita ja olen saanut mediapuolen ihmisiltä kiitosta.”

Paavon aloittaessa ICT-pajalla 2014 Kulttuurivoimala oli saanut lahjoituksena oppilaitoksilta ja Oulun kaupungilta vanhoja poistoon meneviä tietokoneita. Paikalla oli myös ammattikoulun harjoittelijoita ja yhdessä ihmiset näitä koneita huolsivat ja päivittivät Kulttuurivoimalalle uuteen käyttöön. 

”Sen jälkeen täällä on päässyt osallistumaan vaikka minkälaisiin projekteihin, sekä korkealentoisiin että arkisiin hommiin. Työnkuva on sinänsä laaja ja vaihtelee eri ajanjaksoista ja voimalan projekteista riippuen. Tänä päivänä lähinnä pidetään yllä tietojärjestelmiä henkilökunnalle ja niin kuin sanottu, vastaamme siitä, että laitteet toimivat. Alvarissa työskentelen viikoittain ATK-neuvojana. Sieltä saa tulla pyytämään neuvoa mikäli tarvitsee apua tietokoneiden tai älypuhelimien kanssa, pientä rahallista korvausta vastaan. Tarkistamme laitteita ja huollamme sikäli kuin tarve vaatii. Lähinnä asiakkaat ovat koostuneet vanhuksista. Alvarissa toimin myös seniorikerholla, siellä jutellaan vanhusten kanssa mukavia, käydään heidän kanssaan joskus retkillä ja välillä pelataan esimerkiksi tuppea.”
 

Pertin mielestä parasta Kulttuurivoimalalla työskentelyssä on tietty rentous.
”Täällä työnteko ei ole mitään liukuhihnatyötä. Jos mikään laite ei mene rikki niin projektien kanssa saa työskennellä omaan tahtiin ilman että joku on jatkuvasti hengittämässä niskaan. Ehkä haastavimpia ovat tilanteet joissa ulkomaalaistaustaiset tulevat pyytämään neuvoa esimerkiksi älypuhelimensa takia. Siinä tulee vastaan tietty kielimuuri – yhteistä kieltä ei oikein löydy ja kun heidän puhelimensakin ovat monesti säädetty meille täysin vieraalle kielelle, käy ongelman selvittäminen välillä hankalaksi. Parhaamme tietysti aina yritetään ja jos ei korjaaminen millään onnistu, neuvomme mistä asiakas apua voi saada. Alvarissa työskennellessäni vuosia sitten yritin neuvoa eräälle ulkomaalaistaustaiselle pariskunnalle miten verkkopankissa voi maksaa laskut. Sen muistan vaikeana hommana, kun en itse ollut ikinä kyseisen pankin verkkopankkia käyttänyt ja yhteinen kieli oli tiukassa.”
 

”Kielimuurin kanssa on välillä pieniä ongelmia”, Paavokin myöntää. ”Mutta toisaalta, välillä kun ihmiset tulevat tuosta viereisestä Kielikylvystä pyytämään meiltä neuvoa, kun heillä on esimerkiksi kotonaan tietokone sekaisin ja vika on selvästi ohjelmistossa ja vaatii tekniseen tukeen soittamista, niin homma on helpompaa hoitaa siten, että me soitamme tekniseen tukeen heidän puolestaan, selvitämme vian ja sitten hoidamme sen. Ulkomaalaistaustaisille teknisiin palveluihin soittaminen on hyvin hankalaa, ohjelmistokieli on kantasuomalaisillekin vaikeaa ymmärtää. Sekin kuuluu toimenkuvaamme; löytää asiakkaille vastauksia ja tukea mikäli me emme itse sitä suoraan voi antaa.”

Molemmat miehet ovat viihtyneet Kulttuurivoimalalla hyvin ja tuntevat olonsa töissä kotoisiksi. Molemmat kertovat henkilökunnan vaihtuneen useamman kerran heidän työskentelynsä aikana ja heidän mielestään nykyisellä henkilökunnalla on asiat hyvin hanskassa ja firma pyörii oikein mukavasti.

ATK-palveluiden hinnaston löydät täältä Kulttuurivoimalan verkkosivuilta.

Lue kokonaan »

Mediapaja

Lisätty 14.03.2018

Kulttuurivoimalan mediapaja tuottaa monenlaista mediasisältöä aina äänestä animaatioon ja valo- sekä videokuvauksiin. Paja tarjoaa alasta kiinnostuneille ihmisille paikkoja kuntouttavaan työtoimintaan vertaisoppimisen keinoin, ja opiskelijoiden on mahdollista suorittaa paikalla harjoitteluja sekä opintonäyttöjä.

 

Mediapajalla toimii ohjaajina alan rautaisia ammattilaisia, jotka myös myyvät mediapajan palveluita ulkopuolisille tilaustöinä. Kulttuurivoimalan mediapaja vastasi muunmuassa vuonna 2018 vuotuisen lumenveistokilpailun Baltic Snow Callin kuvauksista. Mediapajan ammattilaiset suhtautuvat vakavasti alan hintojen polkemiseen sekä kilpailun vääristämiseen ja näin ollen tilaustyöt tehdään aina heidän toimestaan eivätkä kuntouttavassa tai opiskelijaharjoittelussa pajalla olevat ole tilaustöissä mukana.

Huumorin kukka ei ole pajalla lainkaan vieras käsite – ohjaus toimii rennolla mutta ammattimaisella tavalla ja jokaisen on mahdollisuus oppia paikalla jotain uutta. Esimerkiksi kuvaamisesta pääasiassa kiinnostuneet ihmiset voivat halutessaan tutustua animaation alkeisiin ja sitä rataa. Tiimityöhön panostetaan vahvasti ja tämän vuoksi rentoutunut mutta tarpeen tullen jämerä ilmapiiri ja ohjaus ovat avainasemassa. Se on omiaan luomaan työntekijöille valpasta aina valmis -henkeä saamatta työntekoa tuntumaan rautalangan maku suussa syötävältä pakkopullalta. Ohjaajat ottavat huomioon esimerkiksi kuntouttavaan työtoimintaan tulleiden tekijöiden aiemmat kokemukset ja valmiit kyvyt ja lähtevät edistämään tekijöiden osaamista sen pohjalta. Kyvykkäiden tekijöiden on mahdollista hioa taitojaan entisestään ja aina on varaa myös oppia jotain uutta, tai kerrata vanhoja, kerran opeteltuja mutta sittemmin unohdettuja taitoja.

 

Mediapajalla käytettävä laitteisto on huippuluokkaa. Media-alan ohjelmistoja ja laitteita päivitetään jatkuvasti jotta kaikki pysyisi ajan tasalla ja tuotettu materiaali olisi mahdollisimman huippuluokkaista. Pajalla on myös oma kuvausstudio. Laitteiden ja tilojen vuokraaminen ulkopuolisille on myös mahdollista.

 

Erilaisten töiden tekemisessä oikeastaan vain mielikuvitus on rajana; niin musiikkivideoiden, valokuvasarjojen, logojen, animaatioiden kuin lyhytelokuvankin tekeminen on mahdollista. Tiimityöskentelyyn panostetaan mutta ketään ei toki pakoteta mihinkään, suuremmissa projekteissa voidaan soveltaa ja jakaa työryhmää niin, että epäsosiaalisempienkin ihmisten kädenjälki tulee näkyviin ilman että projekti tuntuu hajanaiselta, kiitos ammattilaisten ohjauksen. Paikan mukava ilmapiiri on kuitenkin yleensä omiaan sulattamaan jään ihmisten väliltä ja pian tiimissä työskentely voikin tuntua oikein mukavalta!

 

Jos olet kiinnostunut alasta, valmis kehittämään osaamistasi, oppimaan uutta ja tuomaan omaa visiotasi mukaan projekteihin, on mediapaja sinua varten.

Lue kokonaan »