Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Oulu ja ihmiset tutuiksi tulokkaille

Lisätty 21.11.2018

Syksyn aikana pääsin tarkastelemaan Oululaista toimintaa hiukan kansainvälisemmästä näkökulmasta. Puhutaan siis kahden tapahtuman kannalta maahanmuutosta ja siitä, kuinka Oulussa maahanmuuttajat otetaan vastaan.

Kohtaamisia ja järjestöyhteistyötä Rapumajalla

 


Syyskuun alussa 5.9. DODO ry:n ylläpitämällä Dammisaaren Rapumajalla järjestettiin kohtaamisia eri kansallisuuksien välillä yhteisötaiteen merkeissä. Saavuin paikalle puoli kymmenen aikaan aamulla ja majalla viriteltiin jo paikkoja kuntoon. Osa ihmisistä rakensi pientä lavaa musisointia varten ja lähemmäs majaa kävellessäni löysin taiteilija Anna Koivukankaan järjestämässä huovutuspistettä. Ensimmäiset ihmiset pyörittelivät jo värikkäitä villapalloja saippuaisissa käsissään. Valmiiksi huovutetusta villasta saa tehtyä vaikka lämpimän huivin.

Mitä aamupäivä tuo tullessaan, Anna?
”Tarkoitus on järjestää kohtaamishetki lähinnä suomen kieltä opiskelevien maahanmuuttajien ja heidän kanssaan työskentelevien välillä. Minä olen tällä kertaa täällä Vuolle-opiston ryhmän kanssa, ja pian paikalle saapuu Kulttuurivoimalan Kulttuurikylvyn ihmisiä. Meille tulee tähän musiikkia ja yhteistä mukavaa tekemistä, että ihmiset pääsevät tutustumaan toisiinsa ja verkostoitumaan – mielellään suomeksi.”


Kuulostaa positiiviselta. Väkeä alkoikin virrata paikalle jatkuvasti enemmän. Kulttuurikylvyn ihmiset saapuivat paikalle, musisoijat virittelivät sekä akustisia että elektronisia soittimiaan ja mediapajan ihmiset laittelivat kameroita valmiiksi.

 


Tapahtuma oli osa uutta KOTOS-hanketta, jossa yhteisöllinen taidekasvatus sekä lukutaitokoulutus yhdistyvät toiminnallisemmaksi suomen kielen opiskeluksi. Lukutaitokoulutuksesta vastaa Vuolle-opisto ja yhteisöllisestä taidekasvatuksesta Kansalaisfoorumi. Pääasiallisena teemana on maahanmuuttajien kokonaisvaltainen kotoutuminen. Lue lisää KOTOS-hankkeesta täältä: https://kansalaisfoorumi.fi/hanke/kotos/

Tsetseniasta kotoisin oleva 40 vuotias Rustam oli yksi Vuolle-opiston opiskelijoista. Hän on ollut pian 7 vuotta Suomessa. Kotimaassaan hän on muun muassa asentanut ilmastointijärjestelmiä. Suomessa hän haaveilee putki- tai sähkömiehen urasta, kunhan suomen kieli taittuu kunnolla.

 

Musiikki alkoi soida ja pian ihmiset alkoivat tanssia ja rummuttaa. Iloinen mieli on miltei käsin kosketeltavaa. Tässä näkyi yhteisötaiteen ydin; taiteilijat toivat paikalle vain pari instrumenttia ja alkoivat soittamaan, ihmiset lähtivät heti mukaan, vanhat kaikukopat muuttuivat ihmisten käsissä soittimiksi ja tanssi tarttui porukan jalkoihin. Kielimuurista huolimatta ihmiset rentoutuivat ja ilmapiiri vapautui, ihmiset yrittivät hanakammin kommunikoida keskenään, kaikilla tuntui olevan hauskaa eikä yhteistä kieltä aina tarvittu. Yhdessä tuumin yhteisö sai tapahtumassa aikaan vilpittömän, yhteisen tunnelman eri kulttuurien välille.

Welcome to Oulu

Oulu toivotti maahanmuuttajat ja muut tulokkaat tervetulleeksi Ouluun 4.10. järjestetyssä Welcome to Oulu -tapahtumassa. Tapahtuma oli siis suunnattu kaikille vasta Ouluun muuttaneille, mutta ensisijaisesti tapahtumaa järjestäessä oli ajateltu maahanmuuttajia. Tapahtumaan oli kerätty edustajia hyvin laajalti; muun muassa kirjasto, verovirasto, Punainen risti, Kela ja eri oppilaitokset olivat paikalla kertomassa ihmisille toiminnastaan ja antamassa neuvoa uusille tulokkaille. Ihmisten oli mahdollista saada tapahtumassa kirjasto- ja bussikortti ja saada tietoa työllistymisestä, asumisesta ja harrastuksista. Paikalla pidettiin myös arpajaiset, yläkerrasta löytyi sarjakuvakahvila, lapsille oli järjestetty oma leikkipaikkansa ja tarjoiltavana oli kasvishernekeittoa ja kahvia. Myös Oulun maine kulttuurikaupunkina näkyi erilaisten musiikki- sekä tanssiesityksien muodossa - musiikkia ja tanssia löytyi perinteisemmästä pohjoismaisesta musisoinnista aina salsatanssiin. SPR piti tapahtumassa kielikahvilaa. Ihmiset tuntuivat saavan haluamaansa tietoa helposti ja tunnelma tuntui hyvin kevyeltä. Myös Kulttuurivoimala oli paikalla jakamassa tietoa muun muassa Kulttuurikylvystä.

Aloituspuheen piti Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kyösti Oikarinen. Hän kertoi tulokkaille Oulusta pohjoismaisena kaupunkina ja sen perinteistä ja historiasta. Kulttuurin tärkeyttä kaupungille painotettiin ja ihmisiä kannustettiin opiskelemaan ja pyöräilemään paljon. Myös kansainvälisten yhteyksien johtaja Piia Ranta-Korhonen piti paikalla tervetuliaispuheen. Hän kertoi voivansa samaistua ihmisiin, jotka saapuvat Ouluun kaukaa, eivätkä vielä tunne ihmisiä tai paikkoja. Oululaisia kuvailtiin hitaasti lämpeneviksi, mutta heidän rehellisyyttään korostettiin: ”Kun pääsee paksun ulkokuoren läpi, saa oululaisesta helposti hyvän ystävän.”
Hymyistä päätellen uudet oululaiset tuntuivat pitävän tapahtumasta. Ihmisiä oli paikalla hyvin runsaasti ja tunnelma säilyi erittäin rentona ja ihmiset juttelivat helposti toisilleen. Toivon mukaan mahdollisimman moni tulokas koki olonsa lämpimästi tervetulleeksi Ouluun!