Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Kulttuurisiilo -projekti

 

Kulttuurivoimala - Culture Power Station ry:n tarkoituksena on ollut muuttaa Meri-Toppilassa sijaitseva Toppila oy:n entinen siilorakennus yhteisötaiteen kehittyväksi keskukseksi. Muutos on tarkoitus toteuttaa pohjautuen kulttuuriekologiseen suunnitelmaan, asukasyhteisön ja hankkeeseen liittyvän yhteisön voimin. Kulttuurisiilon korjaus- ja muutossuunnitelman on laatinut arkkitehti Heikki Riitahuhta. 

Kulttuurisiiloa on kunnostettu rinnakkain rakennuksessa tapahtuvan kulttuuritoiminnan kanssa vuodesta 2009 lähtien. Yleisötapahtumien järjestäminen jouduttiin lopettamaan vuonna 2017, siilon sisäilmaongelmista johtuen.

2019 siiloon tehtiin kuntotutkimus, jonka jälkeen rakennus asetettiin käyttökieltoon. Käyttökiellon vuoksi rakennuksen vuokrasopimus purettiin. Siilo on laitettu myyntiin, sen omistajan, Oulun kaupungin toimesta keväällä 2020. 

Kulttuurivoimala on edelleen kiinnostunut Kulttuurisiilon kehittämisestä Oulun kaupungin kanssa

Kulttuurisiilo on ollut yhteisötaideteosjoka syntyy pitkäjänteisenäavoimena ja yhteisöllisenä prosessina.


Katso tästä: Kulttuurisiilon ääni- ja valoinstallaatio vuodelta 2009


Katso tästä Heikki Riitahuhdan laatima korjaus- ja muutossuunnitelma: Kulttuurisiilo - Käyttötarkoituksen muutos ja kulttuuriekologinen korjaussuunnitelma

SIILON HISTORIAA

  •  Alvar Aallon Ouluun vuonna 1931 valmistunut oy Toppilan hakesiilo oli ensimmäinen Alvar Aallon suunnittelemista teollisuuskohteista.
  • Hakesiilo jäi tyhjilleen vuonna 1985 Kajaaniyhtiön suljettua Toppilan sellutehtaan.
  • Kun aluetta kaavoitettiin uudelleen asuinalueeksi 1990-luvun vaihteessa,  keskeisimmät teollisuusrakennukset, mukaan luettuna hakesiilo, merkittiin suojeltaviksi. 

  • Vuosien 1995 – 2008 aikana siiloon suunniteltiin asuntoja. Viimeksi uskonnollinen yhteisö suunnitteli rakennukseen kappelia. Kappelista on tehty arkkitehtiopiskelijoiden voimalla kunnostusrakentamisen suunnitelma. Yhteisö vetäytyi hankkeesta 2007.

  • Vuonna 2009 Kulttuurivoimala – Culture Power Station ry käynnisti kunnostusrakentamishankkeen siilon kunnostamiseksi Kulttuurisiiloksi – yhteisötaiteen ja -kulttuurin keskukseksi.

  • Kulttuurivoimala vuokrasi Kulttuurisiilon 2010 alusta hankkeen toteuttamiseksi. Vuonna 2009 arkkitehtiopiskelija Heikki Riitahuhta teki rakennukseen kunnostusrakentamissuunnitelman.

  • Vuoden 2010 alusta Kulttuurivoimala alkoi tehdä rakennuksessa purkutöitä tilojen saamiseksi paremmin toiminnalliseen käyttöön. Töitä on tehty palkkatuella palkattujen henkilöiden ja vapaaehtoisten voimin. Siiloista on tyhjennetty niissä ollut hake ykkös-siiloa lukuunottamatta, jossa säilytetään siellä ollutta haketta piha-alueen maa-ainekseksi. Rakennuksesta on purettu vaakakuljettimen rakenteita, yksi pieni tiilihuone, ja kolmos-siilon kulkutaso.

  • Siiloa on kunnostettu tekemällä alakerran ruutuikkunat alkuperäisten ikkunoiden mallin mukaisesti kaikkiin ikkunoihin, asentamalla ylimmän kerroksen ikkunat, asentamalla aurinkolämmitin alakerroksen seinään, rakentamalla tuulikaappi ja katos tulevan pääsisäänkäynnin eteen. Siilon katolla olevan konehuoneen seinään on kiinnitetty Kulttuurivoimalan käytössä olevan internetyhteyden langaton linkki.

  • Kulttuurisiilon avajaiset järjestettiin 19.3.2009. Silloin ympäristön asukkaat sytyttivät n. 300 kynttilää rakennuksen ympärille ja Michael Edgerton teki rakennuksen muutosta kuvaavan äänitaideteoksen, joka oli yleisön kuultavissa avajaisten ajan. Rakennuksen päädyssä olevassa mediaikkunassa esitettiin sellutehtaan historiaan liittyviä valokuvia.

  • Avajaisten jälkeen Kulttuurisiilossa on ollut Pulurock -konsertteja kahtena vuonna 2014-2015, Silo´s Open Day -tapahtuma 2014-2017, Nuorten taidepäivät 2015. Lisäksi Siilossa on pidetty seminaareja, taidenäyttelyjä, konsertteja ja erilaisia äänikokeiluja. Yksittäisiä kiinnostuneiden järjestämiä tapahtumia on ollut joitakin.

  • Antti Maasalon aurinko- ja tuuliteoksia on  ollut esillä siilon pihalla vuodesta 2016 lähtien. 

  • Yleisötapahtumien järjestäminen keskeytettiin siilossa 2017 sisäilmaongelmien vuoksi.
  • Siiloon tehtiin kuntotutkimus 2019 ja rakennus asetettiin käyttökieltoon.

  • Rakennus laitettiin myyntiin huutokauppaan rakennuksen omistajan (Oulun kaupunki) toimesta 2020.