Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Historia

 

KULTTUURIVOIMALA 

Vanha höyryvoimalarakennus seisoo tyhjänä ja raunioituneena Kemin Mansikkanokan puiston ja pursiseurojen välissä. Vuonna 2000 kaksi ihmistä kävelee rakennuksen ohi. Syntyy ajatus! Tuossa rakennuksessa voisi tehdä jotakin.

 

Tästä ajatuksesta kehittyi lähdekoodi. Mitä kaikkea rakennuksen yhteyteen voisi sijoittaa - mitä siinä voisi tehdä?

 

YHDISTYKSEN TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU

Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja tukea kansainvälisiä ja kansallisia sekä paikallisia taide- ja kulttuuritoimintoja, joilla edistetään näillä aloilla toimivien henkilöiden verkostoitumista ja löydetään uusia ulottuvuuksia ja yhteistyömuotoja.

Yhdistyksen erityisenä tavoitteena on kehittyä yhteisö-, ympäristö- ja mediataiteen ja kulttuurin keskuksena.

Tarkoituksen toteuttamiseksi yhdistys:

Laatii ja toteuttaa kansainvälisiä, paikallisia ja alueellisia hankkeita ja kehittämissuunnitelmia, joiden tarkoituksena on edellä mainittujen toimintojen edistäminen ja kehittäminen. Järjestää kursseja, seminaareja, koulutus-, kokous- ja esitelmätilaisuuksia, edistää kulttuurin ja taiteen edustajien vuorovaikutusta. Harjoittaa julkaisu- ja tiedotustoimintaa. Toimii yhteistyössä paikallisten yhdistysten, muiden yhteisöjen, yrittäjien ja viranomaisten kanssa. Yhdistys voi omistaa toimintaansa varten tarpeellista irtainta ja kiinteää omaisuutta.

 

  

KULTTUURISIILO

 

  •  Alvar Aallon hakesiilo jäi tyhjilleen vuonna 1985 Kajaaniyhtiön suljettua Toppilan sellutehtaan.
  • Vuosien 1995 – 2008 aikana siiloon suunniteltiin asuntoja. Viimeksi uskonnollinen yhteisö suunnitteli rakennukseen kappelia. Kappelista on tehty arkkitehtiopiskelijoiden voimalla kunnostusrakentamisen suunnitelma. Yhteisö vetäytyi hankkeesta 2007.

  • Vuonna 2009 Kulttuurivoimala – Culture Power Station ry käynnisti kunnostusrakentamishankkeen siilon kunnostamiseksi Kulttuurisiiloksi – yhteisötaiteen ja -kulttuurin keskukseksi.

  • Kulttuurivoimala vuokrasi Kulttuurisiilon 2010 alusta hankkeen toteuttamiseksi. Vuonna 2009 arkkitehtiopiskelija Heikki Riitahuhta teki rakennukseen kunnostusrakentamissuunnitelman.

  • Vuoden 2010 alusta Kulttuurivoimala alkoi tehdä rakennuksessa purkutöitä tilojen saamiseksi paremmin toiminnalliseen käyttöön. Töitä on tehty palkkatuella palkattujen henkilöiden ja vapaaehtoisten voimin. Siiloista on tyhjennetty niissä ollut hake ykkös-siiloa lukuunottamatta, jossa säilytetään siellä ollutta haketta piha-alueen maa-ainekseksi. Rakennuksesta on purettu vaakakuljettimen rakenteita, yksi pieni tiilihuone, ja kolmos-siilon kulkutaso.

  • Siiloa on kunnostettu tekemällä alakerran ruutuikkunat alkuperäisten ikkunoiden mallin mukaisesti kaikkiin ikkunoihin, asentamalla ylimmän kerroksen ikkunat, asentamalla aurinkolämmitin alakerroksen seinään, rakentamalla tuulikaappi ja katos tulevan pääsisäänkäynnin eteen. Siilon katolla olevan konehuoneen seinään on kiinnitetty Kulttuurivoimalan käytössä olevan internetyhteyden langaton linkki.


  • Kulttuurivoimalan avajaiset järjestettiin 19.3.2009. Silloin ympäristön asukkaat sytyttivät n. 300 kynttilää rakennuksen ympärille ja Michael Edgerton teki rakennuksen muutosta kuvaavan äänitaideteoksen, joka oli yleisön kuultavissa avajaisten ajan. Rakennuksen päädyssä olevassa mediaikkunassa esitettiin sellutehtaan historiaan liittyviä valokuvia.

  • Avajaisten jälkeen Kulttuurisiilossa on ollut Pulurock -konsertteja kahtena vuonna 2014-2015, Silo´s Open Day -tapahtuma 2014-2017, Nuorten taidepäivät 2015. Lisäksi Siilossa on pidetty seminaareja, taidenäyttelyjä, konsertteja ja erilaisia äänikokeiluja. Yksittäisiä kiinnostuneiden järjestämiä tapahtumia on ollut joitakin.

  • Antti Maasalon aurinko- ja tuuliteoksia on  ollut esillä siilon pihalla vuodesta 2016 lähtien. 
     

 

ASUKASTUPA ALVARI

2009 – osana Oulun kaupungin asukastupaverkostoa. Tukikohtana kaupungin kustantamat tilat Kuorimokatu 1:ssä.

Alvarin toimintaa:

      • perustamisessa mukana Toppilan omakotiyhdistys Kulttuurivoimala, Oulun kaupunki kolmikantasopimuksella (myöhemmin omakotiyhdistys lopetti toimintansa)

      • palveluita: atk-, ompelu-, siivouspalvelut, kerhotoimintaa

      • ensimmäisenä tupaemäntänä Pirjo Ryhänen-Quisberg (myös kokki)

      • Alvarissa on  ollut näyttelytoimintaa niin paikallista kuin kansainvälistäkin 

      • Lonnie Graham Conversation with the World (2015)

      • vegaanilounas on ollut tarjolla vuodesta 2016


         

TOIMINTAA 2000-2018

      • 2000 Esiselvitys Kulttuurivoimalarakennuksesta Kemissä: Esiselvityksen teki Kari Lunnas Kemin kaupungin hankkeen tuella. Selvityksen tuloksena perustettiin Kulttuurivoimala – Culture Power Station ry 11.12.2000.

      • 2001 My Age -nuorten kansainvälinen taideleiri Kemissä. Leirin osallistujat olivat Slovakiasta, Belgiasta, Eestistä ja Suomesta. Nuoret, 17 - 26 vuotiaat, yhteensä 40 henkilöä, tekivät videon omista ryhmistään ja lähettivät ne ennen leiriä toisilleen. Näin he tutustuivat toisiinsa ennen kuin tapasivat Kemissä. Leirin rahoitus tuli CIMOSTA.

      • 2003 KV-CPS julkaisi HERE ... LOOKING...SEEING...FINDING kirjan. Osa My Age -leiriin osallistuneista nuorista kokosi materiaalia, kirjoitti, valokuvasi, teki graafisen työn ja taittoi kirjan.

      • 2003 Perhetaidepiknik Paattion kartanossa yhteistyössä Kemin työväenopiston kanssa: Piknikin tarkoituksena oli löytää yhteisiä harrastuksia ja luoda yhteyksiä maahanmuuttajien ja kantaväestön välille, Piknikeillä tehtiin majoja, keramiikkaa, huovutusta ja otettiin perhekuvat osallistuneille perheille. Lopuksi järjestettiin osallistujien töiden näyttely Kulttuurivoimala -rakennuksessa. Perhetaidepiknik sai tukea Opetushallitukselta.

      • 2003 Trans Barents High Way Symposium of Art 2003: Lapin yliopisto järjesti Trans Barents Highway – ympäristökiertoajelun Venäjälle, Norjaan, Ruotsiin ja Suomeen. Suomessa Kemin osion järjesti Kulttuurivoimala. Kemissä taideteosten materiaalina oli meren rannoille tuomat puut (losot). Kansainvälinen taiteilijaryhmä rakensi niistä suuren linnun siiven.

      • 2004 Tarinan takana: Yhteisötaidepäivät Kemissä 2004. Päivät toteutettiin yhteistyössä Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun sosiaalialan oppilaitoksen ja Kemin työväenopiston kanssa. Tapahtumassa järjestettiin mm. musiikkityöpaja, jonka vetäjänä toimi Daniel Fox Welfare State Internationalista, Englannista.

      • 2004 Trans Barents Highway Symposium of Art 2004: Mansikkanokan puiston hiekkarannalle rakennettiin hiekkalinnat. Ajatuksena oli käyttää hiekkaa taiteen materiaalina ja järjestää materiaaliin liittyvä performanssiesitys, jonka toteutti Ruotsinsuomalaisen kansankorkeakoulun opiskelija. Tapahtuman järjesti Lapin yliopiston taiteiden tiedekunta ja paikallisesta toteutuksesta vastasi Kulttuurivoimala.

      • 2004  2005 Visual Meetings kansainvälinen tapahtuma Kemissä 2004 ja 2005: Tavoitteena oli kehittää yhteisöllisiä viestinnän muotoja ja yhteistyöverkostoja. Tapahtumassa oli mukana ohjaajia ja media-alan ammattilaisia Brasiliasta, Englannista, Eestistä, Tansaniasta ja Suomesta. Työpajojen töiden tuloksista järjestettiin näyttely Kulttuurivoimalassa (Kulttuurivoimalarakennuksessa).

      • 2004  2006 Region video -projekti: Hanke sai rahoituksen Peräpohjolan Leader -ohjelmasta Peräpohjolan kehitys ry:n kautta. Projekti toteutettiin yhteistyössä Kemi-Tornion alueen matkailuyritysten kanssa. Video kertoi turisteille elämästä alueella vuosisatojen saatossa. Tuloksena oli video, jonka osaksi voidaan liittää inserttejä yritysten matkailuryhmien aktiviteeteista. Tämä tarjosi yrityksille mahdollisuuden tarjota asiakkailleen henkilökohtaisen aluetta kuvaavan videon, jossa he itse (asiakkaat) ovat mukana.

      • 2004 – 2007 Työstä taidetta, työvoimapoliittinen projektiraha, 2004 – 2007, Kemi: Ideana nähdä työ taiteena; sen arvo ja tarkoitus työntekijän näkökulmasta.

      • 2008  2012 Asiakkuus-hanke, työvoimapoliittinen projektiraha, Kemi ja Oulu: Ajatuksena oli luoda asiakkuuksien verkosto eri toimijoiden välille ja rakentaa yksilölliset ja yksilölliset selviytymispolut nykyisestä tulevaan.

      • 2009 Visual Meetings Tansanian Morogorossa: Samankaltainen tapahtuma kuin Kemissä. Mukana valokuvaus-, video-, katuteatteri- ja animaatiotyöpajoja. Loppujen lopuksi olimme saaneet aikaan suuren kokonaisuuden, joka huomioitiin Tansanian TV:ssä. Suuri ansio toteutuksesta ja näkyvyydestä oli paikallisella katulasten ja -nuorten kulttuurikeskuksella, Kikuwalla.

      • 2011  2012 LAP1 (Les Ateliers Partage) projekti 2011-2012: Hankkeeseen osallistuivat Belgia, Italia ja Suomi. Kulttuurivoimala – Culture Power Station ry osallistui Suomesta. Hanketta hallinnoi Belgia. EU rahoitti projektia Kulttuuri 2007 – 2013 ohjelmasta.

      • 2011  2013 Learning Village Nord -projekti 2011-2013: Kulttuurivoimala hallinnoi, mukana Ruotsin ABF ja Viron Muhu InSEA kansalaisjärjestö. Hanketta rahoitti Nordplus.

      • 2012 – 2013 Citizenship -hanke: Udinen yliopisto (hallinnoi), Lontoon yliopisto, Oulun yliopisto (KV oli yhdistyspartneri Suomessa).

      • 2013 2015 Taiteen Paikkoja Meri-Toppilassa -hanke: Hankkeessa tutkittiin taiteen sijoittumista Meri-Toppilaan. Hankkeen tuloksista tehtiin Taiteen paikkoja Meri-Toppilassa kirja. Hankkeella työllistettiin paikallisia taiteilijoita. Hanketta rahoitti opetus- ja kulttuuriministeriö.

      • 2015 – 2016 Kulttuurisiilon tuotteistaminen ja markkinointi -hanke, Oulu: Hanketta rahoitti opetus- ja kulttuuriministeriö.

      • 2015 – 2018 Prosessi -hanke, työllisyyspoliittinen avustus, Oulu

      • 2016 – 2017 Meri-Toppila All Stars -hanke, TAIKE

      • 2016 – 2017 Hashtag LumiKAAOS, Kuntalaislähtöinen kaupunkikehittäminen 2015 – 2019 ESR, Video

      • 2017 – 2018 Taidekätköt: Lasten ympäristötaideprojekti, TAIKE

      • 2018 – 2019 Prosessi 2 -hanke, Oulu, työllisyyspoliittinen avustus

      • 2018  2019 Lastenkirjaprojekti (somalia-suomi), rahoittajana opetus- ja kulttuuriministeriö

 

Muita pienempiä projekteja:

 

 

 

- 2014 ja 2015 Pulurock, Kulttuurisiilossa. Esiintyjinä muun muassa Mikael Gabriel. Järjestäjinä Meri-Toppilan nuoriso Oulun kaupungin Nero-toimintarahan avustamana.

- Silo’s Open Day -tapahtuma, 2012 – 2017. Video 2015, Video 2016, Video 2017

- Grassroot art and solutions - yhteisötaiteen seminaari ja työpajat, TAIKE Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu 2015. Video

- Lonnie Grahamin valokuvaprojekti Muhussa, Virossa 2016 – 2017. Video

- Taidepenkki DIY Veturitallille 2017. Video 

Taide ja Energia -työpaja, OKKA-säätiö 2017. Video

- Luovan piirtämisen ja grafiikan kursseja 2016, 2017, 2018. 

- Silo Day -tapahtuma 2018. Video